Jump to content
  •  
    Sign in to follow this  

    HUS: Uuden lastensairaalan toiminta hyvällä tasolla

    Hoitajat.net

    Julkinen epäily Uuden lastensairaalan toimintaan liittyvistä puutteista alkoi Ylen MOT-ohjelmassa esitetyistä väitteistä. HUS käynnisti selvityksen Uuden lastensairaalan toiminnasta. Kerättyjen tietojen perusteella laatu, potilasturvallisuus, henkilöstömitoitus ja työkuormitus ovat pysyneet Uudessa lastensairaalassa samalla tasolla kuin ennen vuosi sitten tapahtunutta muuttoa, kertoo HUS tiedotteessaan.

    HUSin hallitus saa kokouksessaan 4.11.2019 väliraportin suullisena. HUS:n mukaan toimintaa kuvaavista luvuista ei löydy perusteita julkisuudessa esitetyille väitteille.

    – Nyt on analysoitu kattavasti ne tunnusluvut, joihin kaikkien HUSin tulosyksiköiden toiminnan suunnittelu, resursointi ja budjetointi perustuu. Viitteitä poikkeavasta tilanteesta ei näiden lukujen perusteella löydy. Ylitöitä on ollut tavallista enemmän vuoden alussa, jolloin työtä on tehty uudessa toimintaympäristössä. Ylitöiden määrä on kuitenkin nyt tasaantunut. Muutto ei muuten näytä heilauttaneen analysoituja tunnuslukuja mihinkään suuntaan. Tämä kertoo sairaalan henkilökunnan ammattitaidosta ja sitoutumisesta muutostilanteessa, sanoo johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi.

    HUS:n  mukaan hoidon laatu, potilasturvallisuus, henkilöstömitoitus ja työkuormituskin ovat olleet koko ajan hyvällä tasolla. Uudessa lastensairaalassa irtisanoutumisia on puolet vähemmän kuin muissa HYKS-sairaanhoitoalueen tulosyksiköissä.

    –Helmi- ja huhtikuun välisenä aikana omasta tahdosta irtisanoutuneita oli tosin hiukan tavanomaista enemmän, mutta määrä on sen jälkeen tasaantunut. Viittaako tämä johonkin koettuun epäkohtaan, se selviää toivottavasti haastatteluissa, joita ryhdymme seuraavaksi tekemään, sanoo Mäkijärvi.

    Selvityksen tekemistä jatketaan henkilöstön ja esimiesten haastatteluilla. Koko selvitys valmistuu myöhemmin tämän vuoden aikana.

    Sign in to follow this  


    User Feedback

    Recommended Comments

    Guest Asenteesta kiinni?

    Posted

    Eikös se niin ollut että se on vaan tunne, ettei homma toimi? Hoitotyön arvostus 10/10

    Share this comment


    Link to comment
    Share on other sites


    Guest
    Add a comment...

    ×   Pasted as rich text.   Restore formatting

      Only 75 emoji are allowed.

    ×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

    ×   Your previous content has been restored.   Clear editor

    ×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


×
×
  • Create New...