Hoitoalalla tarvitaan lisää koulutusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamisesta

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset eivät saa tällä hetkellä tarpeeksi koulutusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamisesta, ilmenee Diakissa tehdystä opinnäytetyöstä. Sairaanhoitaja Elina Partanen tutki opinnäytetyössään sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten näkemyksiä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien asiakkaiden kohtaamisesta.

Opinnäytetyön mukaan koulutuksen puute näkyy esimerkiksi siinä, että suuri osa hoitotyön ammattilaisista olisi valmis tekemään hoitotyötä vastoin eettisiä ohjeita ja näyttöön perustuvaa tietoa.

Tutkimuksen mukaan jopa 76 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa valmis työskentelemään asiakkaan kanssa hänen seksuaalisen suuntautumisensa muuttamiseksi toiseksi, jos asiakas näin toivoo. Vain 25 prosenttia vastaajista koki, että seksuaalisen suuntautumisen tietoinen muuttaminen on eettisesti arveluttavaa tai hoitovirhe.

– Lähdemateriaalin ja tutkimustiedon mukaan hoitotyön ammattilaisten tulee kuitenkin pidättäytyä toteuttamasta edellä mainitun kaltaisia "hoitoja", Partanen huomauttaa.

Tiedottaminen yhdenvertaisuusperiaatteesta heikkoa

Opinnäytetyön mukaan hoitotyön ammattilaiset tiedostavat, että heillä on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia henkilöitä asiakkainaan ja tämä huomioidaan esimerkiksi sanavalinnoissa.

Tiedottaminen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolain noudattamisesta on silti heikkoa. Vastaajista 75 prosenttia ilmoitti, etteivät asiakkaat saa ennen palveluun hakeutumista tietoa yhdenvertaisuusperiaatteesta eli siitä, että palvelut ovat yhdenvertaisia kaikille riippumatta asiakkaan vähemmistötaustasta.

– Väittäisin, että tämä tiedon tarve koskettaisi kaikkia vähemmistöjä. Tiedottaminen tarjoaisi myös oljenkorren, johon asiakas, potilas tai ammattilainenkin omassa työyhteisössään voisi vedota tilanteissa, joissa vähemmistöasemasta syntyy ongelmia.

Partasen mukaan mahdollisena syynä tiedottamisen vähäisyyteen oli se, että ammattilaiset pitävät kohtaamisen eettisyyttä itsestäänselvyytenä.

– Kuitenkin teoria- ja tutkimustieto tukee sitä, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ja myös muut vähemmistöt kohtaavat syrjintää ja syrjiviä asenteita terveydenhuollossakin.

Opinnäytetyön mukaan vastaajat kokivatkin tarvitsevansa lisää koulutusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamisesta. Partasen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita tulee kehittää ja työntekijöiden tietoutta lisätä, jotta eri vähemmistöihin kuuluvilla asiakkailla olisi turvallista asioida palveluissa ilman pelkoa syrjinnästä.

– Tulee muistaa, että seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin liittyvät asiat eivät ole mielipidekysymyksiä, vaan lainsäädännön takaamia oikeuksia, joita myös tieteellinen tutkimustieto tukee, Partanen kommentoi.

Opinnäytetyön toimeksiantajana toimi valtakunnallinen Sinuiksi tuki- ja neuvontapalvelu.

Diakin opinnäytetyö on luettavissa Theseuksesta.