Jump to content
MAINOS

Hoitoalalla runsaasti raskaussyrjintää – Tehy haastaa työnantajat nollatoleranssiin


Hoitajat.net
 Share

Raskaussyrjintä on tavallista erityisesti kunnissa. Kuva: Shutterstock.

Tehy tuomitsee raskaudesta tai perhevapaista aiheutuvan syrjinnän työelämässä. Tehy haastaa naistenpäivänä kaikki työnantajat nollatoleranssiin raskaussyrjinnässä, sillä se on laissa kielletty ja yksikin tapaus on liikaa.

– On vieläkin tosi yleistä, että määräaikaisia työsuhteita ei jatketa raskauden johdosta. Tehyn edunvalvonnassa puutumme aina raskaussyrjintätapauksiin. Vuosittain saamme lukuisia yhteydenottoja raskaussyrjinnästä ja oikeuteenkin tapauksia viedään vuosittain useita, sanoo Tehyn vt. neuvottelupäällikkö Matias Nyman.

Erityisen huolestuttavaa on, että syrjintätapauksia on paljon nimenomaan julkisella sektorilla. Tyypillistä on, että työntekijöitä roikotetaan vuosikausia määräaikaisissa työsuhteissa ja kun työntekijä ilmoittaa raskaudesta ei työsuhdetta jatketa. Osa työntekijöistä ei myöskään tiedä ettei raskaus tai perhevapaiden käyttö saa vaikuttaa työsuhteeseen.

– Ongelma kohdistuu erityisesti työuransa alkupäässä, määräaikaisessa työsuhteessa oleviin nuoriin naisiin. He eivät työpaikan menettämisen pelossa uskalla nostaa asiaa esiin.  Merkittävä osa syrjinnästä jääkin siksi ehkä piiloon. Työntekijän kannattaa ottaa yhteyttä luottamusmieheen heti kun hän epäilee syrjintää, Nyman toteaa.

Raskaussyrjintään liittyvät oikeudenkäynnit ovat kalliita ja julkinen työnantaja maksaa korvaukset verorahoista, mikä ei ole yhteiskunnan edun mukaista. 

– Julkisen sektorin työnantajien, jos keiden, pitäisi toimia esimerkkinä tässä eikä sallia yhtään raskauteen tai perhevapaisiin liittyvää syrjintätapausta, Nyman sanoo.

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa eli tasa-arvolaissa säädetään sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellosta. Työelämässä on kiellettyä asettaa työntekijä tai työnhakija huonompaan asemaan kuin toista sukupuolta oleva henkilö, ellei erilaiseen kohteluun ole hyväksyttävää syytä. Raskauden perusteella tapahtuva syrjintä katsotaan sukupuoleen perustuvaksi.

Tehy kampanjoi tänä vuonna työelämän tasa-arvon puolesta. Työelämässä on edelleen paljon rakenteellisia syitä, jotka johtavat epätasa-arvoiseen asemaan miesten ja naisten välillä sekä ylläpitävät vinoumaa palkkatasa-arvossa ja samapalkkaisuuden toteutumisessa. Myös näihin rakenteellisiin pitää pureutua, jotta tasa-arvossa voidaan edetä.

Tehyn nollatoleranssihaaste raskaussyrjinnässä on osa Naisjärjestöjen Keskusliiton ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan Suomen 100-vuotisjuhlavuoteen liittyvää 100 tasa-arvotekoa –hanketta.

 Share

MAINOS

User Feedback

Recommended Comments

Lainaa

Työelämässä on edelleen paljon rakenteellisia syitä, jotka johtavat epätasa-arvoiseen asemaan miesten ja naisten välillä sekä ylläpitävät vinoumaa palkkatasa-arvossa ja samapalkkaisuuden toteutumisessa. Myös näihin rakenteellisiin pitää pureutua, jotta tasa-arvossa voidaan edetä.

Anteeks nyt vaan Tehy, mutta mitä ihmeen vinoumaa?? Kuvittelin että näihin vanhoihin myytteihin naisen eurosta ei usko enää kuin vannoutuneimmat vasemmistolaiset feministit (esim. A. Rinne), mutta ilmeisen väärässä olin.. http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/02/08/tutkija-naisen-euro-on-miehen-euro

Mutta pääpointista eli raskaussyrjinnästä olen samaa mieltä, yksittäisiä tapauksia naispomojen tekemästä syrjinnästä kyllä löytyy ja siihen on hyvä saada muutos. Kuten muutosta tarvittaisiin hoitoalalla myös miesten syrjintään. Tätäkin tapahtuu edelleen etenkin miesvaltaisten työpaikkojen ylisuurten naiskiintiöiden kautta, jostain syystä tämä ongelma ei juurikaan uutiskynnystä ylitä.

Link to comment
Share on other sites

Otan sen verran takaisin edellistä että onneksi siellä oli mainittu termi "rakenteellinen" Toisaalta sitä vähemmällä syyllä voi ketään syyllistää ketään palkkojen epätasa-arvosta, naisten omia ratkaisuja kun ovat.

Link to comment
Share on other sites

Halusin olla rehellinen ja kerroin työhaastattelussa että olemme kyllä lähitulevaisuudessa mahdollisesti vielä perhettä kasvattamassa. Sain siitä huolimatta vakipaikan (yksityinen tehostetun palveluasumisen paikka). Että välillä näinkin 🙂

Link to comment
Share on other sites



Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

×
×
  • Create New...