Jump to content
  • Hoitajien palkankorotusvaatimuksille tukea


    Hoitajat.net
     Share

    Tehyn ja SuPerin mukaan koulutetun hoitohenkilöstön, esimerkiksi lähihoitajien ja sairaanhoitajien, palkkaus ei vastaa koulutusta ja koko ajan lisääntyvää työn vaativuutta. Kuvituskuva: Shutterstock

    Työmarkkinakentässä valmistaudutaan syksyn neuvottelukierrosta varten. Hoitajajärjestöt Tehy ja SuPer ovat ilmoittaneet tavoitteekseen palkankorotukset ostovoiman parantamiseksi sekä julkisen sektorin lomarahaleikkausten perumisen. Myös muut Kunta-alan pääsopijajärjestöt kertoivat palkankorotusvaatimuksistaan yhteisessä tiedotteessaan. 

    Hoitohenkilöstö saa tukea neuvottelutavoitteilleen. Esimerkiksi neuvottelujärjestö JUKO:n ja Opetusalan ammattiliitto OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen ilmaisi sairaanhoitajien jäsenillassa tukensa hoitajille toteamalla, että kenenkään korkeakoulutetun peruspalkka ei saisi olla alle 3 000 euroa.

    Tehyssä ja Superissa ilahduttiin Luukkaisen tuesta.

    - Hienoa, että koulutetun hoitohenkilöstön palkkatason parantaminen kiinnostaa laajasti ja korotuksia voidaan lähteä tavoittelemaan yhtenä rintamana. Koulutettujen alipalkattujen naisten asema ja palkkataso kunta-alalla on yhteinen asia, toteaa Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo järjestöjen tiedotteessa.

    Tehyn ja Superin mukaan lomarahaleikkausten vaikutukset ovat olleet ennakoitua suuremmat ja niillä on ollut hyvin negatiivinen vaikutus myös kansantalouteen. Leikkaus on karsinut etenkin julkisen sektorin pieni- ja keskipalkkaisten työntekijöiden arkisia hankintoja. 

    - Ei ole mitään järkeä jatkaa näin epäonnistuneeksi osoittautunutta järjestelyä vielä kahden vuoden ajan. Tästä muutkin julkisen sektorin järjestöt ovat varmasti samaa mieltä, toteaa Suomen lähi- ja perushoitajaliiton SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola.  

    Lähteet: FacebookTehy, OAJ

    Mikä olisi mielestäsi riittävä palkankorotus hoitohenkilöstölle tällä neuvottelukierroksella? Kerro kommentissa mielipiteesi.

     Share

    MAINOS

    User Feedback

    Recommended Comments



    Toivottavasti muistetaan myös yksityisen puolen lähärit ja sairaanhoitajat.. yksityisellä puolella mulla on lh:n peruspalkka melkein 200€ pienempi kuin silloin kun olin kunnallisella ja vastuuta,sekä työtä enemmän.. henkilökuntaakin useasti vähemmän kuin kunnallisella..

    Link to comment
    Share on other sites

    Peruspalkka kotihoidon sh:na on alle 2400€/kk ja ei ole lisiä. Vastuuta on paljon. Lähihoitajien peruspalkka pienempi mutta vuorolisillä saa saman tai enemmän. Suhteessa työn vaativuuteen ja määrään rahallinen korvaus liian pieni, kotona hoidettavien kuntoisuus huolettaa.

    en ymmärrä miksi tässä keskustelussa edes lähdetään linjalle mulle mut ei muille linjalle. Hoitajien palkka on liian pieni ja peruspalkkaa tulisi nostaa tuntuvasti.

    Link to comment
    Share on other sites

    11 tuntia sitten, kahvikuppi_ kirjoitti:

    Olen sitä mieltä että röntgenhoitajan palkan tulisi alkaa vähintään 3500e koska joudumme koko ajan käymään lisäkoulutuksissa, opettelemaan uutta tekniikkaa, kuvailemaan hankalia potilaita milloin missäkin asennossa, käytämmehän vaarallista ionisoivaa säteilyä + meiltä poistettiin sädeloma siinä 90 -luvun lopussa.

    Olisi siis aivan kohtuullista että meidän palkkamme olisi korkampi kuin sairaanhoitajan koska joudumme hallitsemaan useat eri laitetekniikat monipuolisesti ja päivystämään ei ole mitään asiaa jos et jotain osaamisalaa hallitse.

    Mitenkäs tämä sun mielestä hoidetaan sitten esim niiden hoitajien kohdalla , jotka leikkaussaleissa altistuu päivittäin Näille samoille säteille? 

    Lisäksi tiedoksi, jokainen ammattiryhmä käy jatkuvasti alansa lisäkoulutuksissa,  opettelevat uutta tekniikkaa, kuormittuvat potilassiirroista/asennonlaitoista jne. Se kuuluu työnkuvaan ja on laskettuna peruspalkkaan.

    En voi suoraan verrata sh:n ja röntgenhoitajan laiteteknisiä hallittavuuksia koska en ole rtg:ssä töissä.  Ehkä sinä olet kiertänyt sairaanhoitajana eri paikkoja jotta pystyt näin kärjistetysti vertaamaan? 

    Tiesithän, että esim leikkaussaleissa on sen röntgenkuvaamisenkin lisäksi aika monen monta laitetta,ohjelmaa, siirtoa yms sen muum toiminnan lisäksi mitkä tulee hoitajan hallita. Hengityskoneesta ja lääkepumpuista turvallisiin leikkausasentoihin sekä röntgenkuvaukseen ja kaikki siltä väliltä? 

    En kyseenalaista tekemääsi työtä, siinä on varmasti paljon hallittavaa, kuten meidän jokaisen työssä, kullakin on omat haasteet mutta sitten myös ne plussat 😊

    Link to comment
    Share on other sites

    Guest Kollegiaalisuutta peliin

    Posted

    14 tuntia sitten, kahvikuppi_ kirjoitti:

    Olen sitä mieltä että röntgenhoitajan palkan tulisi alkaa vähintään 3500e koska joudumme koko ajan käymään lisäkoulutuksissa, opettelemaan uutta tekniikkaa, kuvailemaan hankalia potilaita milloin missäkin asennossa, käytämmehän vaarallista ionisoivaa säteilyä + meiltä poistettiin sädeloma siinä 90 -luvun lopussa.

    Olisi siis aivan kohtuullista että meidän palkkamme olisi korkampi kuin sairaanhoitajan koska joudumme hallitsemaan useat eri laitetekniikat monipuolisesti ja päivystämään ei ole mitään asiaa jos et jotain osaamisalaa hallitse.

    Mihin sä perustat tämän 1000e paremman kuukausipalkan rtg-hoitajalle? Miksei asiaa vois kattoo kollegiaalisemmin ja miettii niitä realiteetteja- tiedät ehkä täysin mitä sh:n työnkuvaan kuuluu? Vuodeosasto/teho-osasto/päivystys/leikkaus-sali? Oletko ollut näissä paikoissa töissä, eli tiedätkö todella mitä kaikkea sairaanhoitajalta vaaditaan? 

    Aivan, mäkään en tiedä tarkkaan mitä kaikkee rtg-hoitajan työhön kuuluu mut siksi mä en alakaan "arvojärjestämään" meitä vaan tärkeämpää olisi puhua ennemminkin yleisesti hoitoalan palkoista ja ajaa meidän kaikkien etuja.

    käsittääkseni te röntgen säteissä työskentelevät saatte siitä rahallista korvausta sen mukaan mihin säde-ryhmään kuulutte, joka on kuitenki jotain lisää siitä aiheituvasta haitasta, eli siihenkään ei vois täysin perustaa tätä "rtg on enemmän oikeutettu korkeampaan palkkaan kuin sairaanhoitaja" . Tiesithän myös että sairaanhoitajat hoitaa myös kuvauksia ja altistuu näille samoille säteille jatkuvasti esim leikkaussaleissa? 

    Link to comment
    Share on other sites

    Ei se ole ihme että meillä ei palkat nouse kun akat eivät voi vetää yhtä köyttä ja olla kollegiaalisia. Jokaiselle tärkeintä oma napa.

    Musta yleisesti ottaen kaikkien hoitoalalla olevien palkkoja tulisi nostaa, suhteutettuna koulutustasoon ja työn vaativuuteen. Tietyt kohtuulliset peruspalkat ja sitten yksiköittän työn vaativuuden arviointi. 

    Link to comment
    Share on other sites

    Noniin. Laitankin tähän viestiin nyt sen hymiön mikä unohtui aikaisemmasta. Taisi ainakin joihinkin sarkasmi osua ja upota hyvin ja mennä jopa vähän ihon allekkin.

    Tässä näin ;)

    Edited by kahvikuppi_
    Link to comment
    Share on other sites

    22 tuntia sitten, Vieras: Dottt kirjoitti:

    Juu kyllä, toivottavasti lähäreitä ei unohdeta sitten näissä. Työ on ihan yhtä raskasta, itseasiassa kenttähoitajilla raskaampaa kun esim tk päivystyksessä istuvilla sairaanhoitajilla. Tämä pitää ratkaista tasapuolisesti eikä vain toista ammattiosastoa suosien, yhtälailla tärkeää työtä molemmilla ammattiosaajilla.

    Olipas paskamaisesti sanottu, "tk päivystyksessä istuvilla sairaanhoitajajilla"!

    Sitä meidän sairaanhoitajien työ harvoin on, istumista. Kuten ei ole lähihoitajienkaan.

    No, aina riittää näitä paskanjauhajia. Joskus joku asiakas sanoi mulle puhelimessa että hoitajille ruokatunti tuntuu olevan vähän liian tärkeä asia... Huoh!

     

    Link to comment
    Share on other sites

    Vein popkornit mikroon, voisitteko vielä hetken vertailla kenellä on rankinta ja kenen kuuluisi saada enemmän liksaa? Tuo erikoissairaanhoito - kotihoito - rtg kuulostaa ihan samanlaiselta kinastelulta, kuin ensihoidossa oli vuosia, älkää olko yhtä hölmöjä. 

    Varmaan vaan värkevämpää toivoa lisää liksaa hoitajille. Mietitään sitten myöhemmin, kenellä on rankinta ja haastavinta.

    Link to comment
    Share on other sites

    Niin moni kirjoittaa tuon +lisät. On meitä päivätyötäkin tekeviä. Lisät ei koske meitä, joten palkkakin jää usein aika onnettomaksi

    Link to comment
    Share on other sites

    1 tunti sitten, Janne kirjoitti:

    Vein popkornit mikroon, voisitteko vielä hetken vertailla kenellä on rankinta ja kenen kuuluisi saada enemmän liksaa? Tuo erikoissairaanhoito - kotihoito - rtg kuulostaa ihan samanlaiselta kinastelulta, kuin ensihoidossa oli vuosia, älkää olko yhtä hölmöjä.

    Tais mennä suurimmalta osalta huumori ohite tuosta minun röntgen viestistä.

    Link to comment
    Share on other sites




    Create an account or sign in to comment

    You need to be a member in order to leave a comment

    Create an account

    Sign up for a new account in our community. It's easy!

    Register a new account

    Sign in

    Already have an account? Sign in here.

    Sign In Now

×
×
  • Create New...