Jump to content
  •  

    Hoitajien koulutusmääriä lisätään - 500 lähihoitajaopiskelijaa lisää, 5 miljoonaa sairaanhoitajakoulutukseen


    Hoitajat.net

    Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen käynnistää valmistelun sosiaali- ja terveysalan osaajien koulutusmäärien lisäämiseksi. Suomen ikääntyessä ja vanhuspalveluiden kysynnän kasvaessa hoitajia tarvitaan nykyistä enemmän.

    Koulutusmäärät ovat kasvaneet runsaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana sekä toisen asteen ammatillisessa, lähihoitajakoulutuksessa että ammattikorkeakoulujen sairaanhoitajakoulutuksessa. Nousu koulutusmäärissä on ollut elintärkeää, sillä työvoimaa etenkin vanhuspalveluihin tarvitaan koko ajan lisää. Toisaalta hakijamäärät lähihoitajakoulutukseen ovat kuitenkin jo kääntyneet laskuun.

    – Meidän on varmistettava se, että ammattitaitoisia hoitajia on riittävästi. Käynnistän tiekartan valmistelun sote-alan koulutusmäärien lisäämiseksi. Vanhustemme hyvä hoiva ei saa jäädä hoitajien puutteesta kiinni, sanoo opetusministeri Grahn-Laasonen.

    Vanhustenhoidossa osaavan henkilöstön tarve painottuu erityisesti vanhusalaan erikoistuneisiin lähihoitajiin. Sijoittuminen lähihoitajakoulutuksen eri osaamisaloille on epätasaista, eikä vanhuspalveluihin, geriatriaan tai saattohoitoon erikoistuvia lähihoitajia saada tarpeeksi. Näillä aloilla työvoiman tarve myös kasvaa.

    Väestön ikääntyminen näkyy myös koulutustarpeissa. Tulevaisuudessa hoitoalalla korostuvat kliininen osaaminen, geriatria ja saattohoito sekä asiakaspalvelutaidot ja uudenlainen moniosaaminen.

    Opetusministeri lisää koulutusmääriä jo tänä vuonna

    – Nopeana toimenpiteenä lisäämme jo tänä vuonna 500 opiskelijavuotta toisen asteen lähihoitajakoulutukseen, erityispainotuksena vanhuspalvelut. Tämä lisäsuoritepäätöksellä tehtävä lisäys voidaan oppilaitoksissa käyttää sekä kokonaan uusien lähihoitajaopiskelijoiden ottamiseen, että tarvittaessa jo valmistuneiden lähihoitajien muunto- ja täydennyskoulutukseen.

    – Ammattikorkeakouluille lisäämme 5 miljoonaa euroa sairaanhoitajien koulutusmäärien nostamiseksi. Näillä toimilla pääsemme alkuun. Tiekartan avulla laadimme toimenpiteet koulutusmäärien kasvattamiseksi edelleen, opetusministeri toteaa.

    Sosiaali- ja terveysalan koulutusta on jo tällä kaudella tuettu korkeakouluille osoitetulla erityisavustuksella. Sote-alan hankkeita osaajapulaan vastaamiseksi, rahoitettiin yhteensä n. 6,5 miljoonalla eurolla. Tarvetta koulutusmäärien kasvattamiselle on kuitenkin edelleen myös korkeakouluissa. Tiekartan valmistelussa laaditaan toimenpiteet myös korkeasti koulutettujen sote-alan osaajien koulutusmäärien kasvattamiselle.

    Tehyn puheenjohtaja kommentoi asiaa tuoreeltaan Twitterissä:

     


    OSALLISTU KESKUSTELUUN

    Keskustelu

    Recommended Comments

    Vieras: Kohta entinen lähihoitaja

    Lähetetty

    Mitäpä jos lähihoitajan ammattia ruvettaisiin arvostamaan enemmän. Ei ihme että koulutuslinja on lakannut kiinnostamasta. Kuka enää tahtoo ammattiin jota ei arvosteta ja osaamista vähätellään eikä palkkakaan kohtaa sitä työmäärää mitä lähihoitajat yleensä tekevät. 

    Jos koulutusta lisätään niin pitäisi myös huolehtia siitä että kouluun pääsevät ne jotka oikeasti soveltuvat alalle ja ovat henkisesti kypsiä hoitamaan toista ihmistä. 

    Jaa tämä kommentti


    Suora linkki kommenttiin
    Jaa toisille sivustoille
    Vieras: Perusasiat kuntoon

    Lähetetty

    Rytkönen osui naulan kantaan. Palkka ja työolot kuntoon.

    Myös koulutuksen taso pitää saada kuntoon ennen kuin lisätään opiskelupaikkojen määriä. 

    Jaa tämä kommentti


    Suora linkki kommenttiin
    Jaa toisille sivustoille
    Vieras: Anne

    Lähetetty

    Ehdottomasti palkkaus kuntoon. Mutta myös että Suomessa pitää ulkomaalaisenkin opiskella suomeksi. Ei siitä yhteistyöstä oikein tule mitään kun ei ole yhteistä kieltä. Näin vaaditaan muissakin maissa kieli on osattava. 

    Jaa tämä kommentti


    Suora linkki kommenttiin
    Jaa toisille sivustoille

    Tällä saadaan palkat pidettyä kivasti pohjamudissa. Koulutetuista hoitajistahan ei todellakaan ole mitään pulaa. Moni ei vaan suostu tekemään ihan mitä vaan millä vaan palkalla.

    Jaa tämä kommentti


    Suora linkki kommenttiin
    Jaa toisille sivustoille
    Vieras: Sartsa

    Lähetetty

    Tälläkin hetkellä opiskelijoita työnnetään vajavaisilla tiedoilla ja taidoilla suuria määriä harjoitteluun, jossa oletetaan että hoitajat opettavat työhön. Hoitajat, jotka ovat muutenkin ylikuormitettuja. Oppilaitoksilla ei ole resursseja eikä opettajilla aikaa opettaa. Jos hoitaja arvioi, että ei voi päästää harjoittelijaa läpi, opettajat yrittävät saada harjoittelun hyväksytyksi. 

    Jaa tämä kommentti


    Suora linkki kommenttiin
    Jaa toisille sivustoille
    Vieras: joopajoo

    Lähetetty

    Lisää palkkaa ja käsipareja. Yhtälö ratkeaa  kunnollisella ostovoiman kohottamisella. Esim vuonna 1986 sai uuden auton 30000mk sen käteen tienaamiseksi tarvitsi tehdä nykyistä  kevyempiä hoitajan töitä 6kk. Nyt auton omistajaksi pääsee 30000€ tarttee tehrä töitä 15kk. Melko paljon ostovoima tippunut. On tullut lisäksi kaikenlaiset verot (kiinteistö, jäte yms). Kyllä on leipä viety kädestä. YLEISLAKON AIKA. 

    Jaa tämä kommentti


    Suora linkki kommenttiin
    Jaa toisille sivustoille

    Tällä kommentilla Milla-Riikka saavutti nyt mun arvostuksen. 

     

    Nyt on asiapuhetta. Ei auta vaikka kouluttaa kuinka lisää, porukka voi pahoin ja vaihtaa palaa anyway. Kallista hupia pitkällä aikajuoksulla. 

    Jaa tämä kommentti


    Suora linkki kommenttiin
    Jaa toisille sivustoille


    Vieras
    Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
    Lisää kommentti

    ×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

      Only 75 emoji are allowed.

    ×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

    ×   Your previous content has been restored.   Clear editor

    ×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

    AJANKOHTAISTA

    Foorumilla keskustellaan

×