Hoitajatkin ovat ihmisiä – sairastunutta kollegaa tulee auttaa

Työ itsessään (voi) sairastuttaa. Kaikilla ei hälytyskellot soi eikä kukaan kehtaa kelloja vieressä soittaa. Vasta kun on myöhäistä niin osataan osoittaa sormella ja sanoa, että mitä mä sanoin, kyllä tämän tiesi. 

Aina pitää jaksaa ja suorittaa ja täyttää taas uusia lomakkeita joita varmaan nämäkin tapaukset tuottavat hallinnon tieteilijöissä.

Hoitajat eivät ole kovinkaan kollegiaalisia. Toisten virheistä ilmoitetaan eikä kollegoita suojella jopa sairaalloisesti niinkuin lääkärikunta tekee.

Sami puhuu asiaa. 

Ihmetyttää kyllä viimeaikoijen uutisoinnissa se virheeseen syyllistyneen kimppuun hyökkääminen. Suurin tuomitseva ryhmä ovat toiset hoitajat. Ensin HUSLAB:n sairaanhoitaja, sitten ilokaasukätilöt. Kauhee bussin alle heittely.

Juu, ei ihmisiä saa pistellä likaisilla neuloilla eikä töissä saa olla päissään, mutta ei se nyt hirveesti maailmaa paranna jos sillä retostellaan. Selvitellään missä on syyt ja hoidetaan asia sen mukaan.

Minua ihmetyttää myös tuo hyökkääminen. Toisaalta en kyllä missään ole (alanvaihtajana) semmoista ilkeyttä kokenut ja nähnyt kuin hoitoalalla, vaikka työkokemusta on n. 15 vuotta toisen alan useammasta työpaikasta. Jos kaikki potilaat saisivat eettisen ja moraalisen tarkastelun kestävää, hyvää hoitoa, ja jos hoitoalan työpaikat olisivat hengeltään tasa-arvoisempia, voisin nämä otsikoihin nousemiset ymmärtää. Nykyisellään en ymmärrä. Jokainen tilaisuus hurskastella otetaan näköjään avosylin vastaan. Jokainen tekee virheitä ja virhearvioita. 

Asiaa, voi vain kuvitella minkälaisia fiiliksiä verinäytteen ottajalla nyt on. Kaikki sympatia hänelle, jokainen meistä tekee joskus virheitä.

3 tuntia sitten, Pernasoppa kirjoitti:

Ihmetyttää kyllä viimeaikoijen uutisoinnissa se virheeseen syyllistyneen kimppuun hyökkääminen. Suurin tuomitseva ryhmä ovat toiset hoitajat. Ensin HUSLAB:n sairaanhoitaja, sitten ilokaasukätilöt. Kauhee bussin alle heittely.

Hoitajilla ei ole kollegiaalisuutta kuin ehkä joidenkin tiettyjen pienten sukupuolisesti valikoituneiden ammattiryhmien ja työyhteisöjen sisällä. Aavistuksen karrikoidusti voi sanoa että kun hoitaja mokaa, myötätuntoa ei saa työnantajalta kuin just sen verran mitä laki edellyttää, kollegat voivat kasvokkain jotain näennäistä kannustuläppää heittää, mutta takana päin dissaaminen on valtavaa ja tosi paikassa kollegoiden tuki on täysi nolla. Ja työnantajan (tietoiset?) ohjeet ja toimet ruokkivat tätä eripuraa ja kostomentaliteettia (haipro) ja näyttääpä tuo asenne vapaa-ajallekin oikein hyvin ulottuvan. (viime päivien keskustelut)

Tietysti tuo kollegiaalisuuskin voi mennä liian pitkälle. Meillä alalla pitkään työskennelleillä on hyvin tiedossa minkälainen on lääkärikunnan ja työanantajapuolen perinne lääkärikollegoiden virheiden villaisella painamisessa. Tätä taustaa vasten näiden johtajalääkärien moralisoinnit ja potkujen antamiset hoitaja-alaistensa melko vaatimattomista virheistä (isossa kuvassa) tuntuu erittäin vastenmielisiltä. Lähes yhtä vastenmieliseltä kuin suomalaisen median ala-arvoinen retostelu ja mässäily ko uutisten tiimoilta ilman minkäänlaista analyyttistä otetta.

Olen 20 vuotta työskennellyt psykiatrialla hoitajana. Tällä hetkellä koen saavani suurinta kunnioitusta työstäni ja osaamisestani lääkärikunnalta. Omat kollegat sen sijaan... Puukko viuhuu selkään, kasvotusten ongelmista ei puhuta. Kysyttäessä onko kaikki ok kaikki on ok. Kerrotaan muille ettei kaikki ole ok.

Naisvaltainen ala ja vaikka täällä on paljon miehiä töissä niin suurin osa on enemmän ämmiä kuin naiset keskimäärin. Työnantaja pelottelee ja uhkailee. Painostaa huonompiin sopimuksiin kuin KV-TES. Luottamusmies ei uskalla pitää kenenkään työntekijän puolia.

Pelkään sitä päivää, että teen jonkun virheen. Täällä työnantaja pistää heti ison pyörän pyörimään ja kaikista halutaan tehdä esimerkkitapauksia.

Joskus sitä viinaa on vaan juotava, että pystyy vähän rentoutumaan. Lapsille on ilmoitettu, että kaikki tuki loppuu jos hakeutuvat hoitoalalle.

Työ itsessään on ihan kivaa. Potilaiden kanssa pärjään ja tuun hyvin juttuun. Henkilökunnan kanssa pärjääminen täällä on vaikeampaa.

se on kumma että kaikelle pitää aina löytää syyllinen jota syyttää eikä syytä miksi mitäkin on tapahtunut. En tiedä juurikaan muuta ammattia joka niin vähän arvostettua moisella vastuulla ja stressillä sekä sillä mitä milloinkin työssään kohtaa