Jump to content
MAINOS

Hoitajat ja palomiehet osoittavat mieltään vain vapaalla


Hoitajat.net
 Jaa

Palomiesliiton, SuPerin ja Tehyn jäsenet osallistuvat perjantain suurmielenosoitukseen vain omalla ajallaan. Liitot tuomitsevat hallituksen toimet ja kannustavat jäseniään osallistumaan runsain joukoin Helsingin Rautatientorilla järjestettävään mielenosoitukseen. 

Työnseisausten ja lakkojen järjestäminen terveydenhuoltoalan työpaikoilla edellyttää potilasturvallisuudesta huolehtimista ja suunnitelmallisuutta. Toisin kuin monilla muilla aloilla, hoitohenkilöstö ei voi ilman ennakkovalmistelua vain kävellä ulos. Sama koskee vuorossa olevia pelastajia. 

- Hoitopaikkoja ei ole määrä sulkea, eikä potilaiden turvallisuus saa missään nimessä vaarantua, Superin puheenjohtaja Silja Paavola sanoo Ilta-Sanomissa.

- Hoitohenkilöstöön kipeästi purevat leikkaukset ja pakottava lainsäädäntö eivät missään tapauksessa käy Tehylle. Ensimmäisessä vaiheessa tulevana perjantaina osoitamme näkyvästi mieltä, kuten on alun perin suunniteltu. Jos hallitus todella haluaa kriisiyttää tilanteen eikä neuvottelutietä tai ratkaisua löydy, tullaan tarvitsemaan myös kovempia toimia. Tehy on valmis lakkoon, jos tilanne niin vaatii, sanoo Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo. 

Lisätietoja:

http://www.tehy.fi/tehy/ajankohtaista/?x22250=30999780

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091420350969_uu.shtml

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1442111031169.html

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Vieras: #eikäy mun järkeeni...

Lähetetty

...miksi yleensäkään kannattaisi mennä barrikadeille. Harmi, kun on perjantaina vapaapäivä, mielelläni olisin mennyt rinta rottingilla töihin.

Mielenilmaus ei kohdistu hallitukseen, se kohdistuu tavallisiin ihmisiin! Niin no, ehkä hallitus joutuu miettimään lisää leikkauksia, jotta saa kokoon perjantaina menetetyt sadat miljoonat. Suomi on ihan oikeasti suossa, pakko tehdä jotain kurssin kääntämiseksi. Ja mielellään nyt heti, eikä viimeisessä hädässä, jolloin käskyt tulevat muista €uromaista.

Teen vuorotyötä ja loma on pitkä yli 25 vuoden työkokemuksella. Silti aiotut leikkaukset ja tulon menetykset ovat minulle henk.koht. pienempiä kuin TEHYn "järjestämä"  5 kk:n palkaton virkavapaa viime syksynä. Olin nääs jäämässä vuorotteluvapaalle, mutta TEHY eväsi sen suuressa viisaudessaan. TE-toimisto oli ehdottomasti puoltamassa vuorotteluvapaata ja yritti puhua järkeä työttömyyskassalle, mutta ei. AY-liike on siis työntekijän asialla, hah.

Me työelämässä olevat olemme joka tapauksessa etuoikeutettuja. Aina on joukko ihmisiä, jotka tuhlaavat kaiken viimeistä senttiä myöten, vaikka rahaa tulisi kuinka paljon. Taito sekin, että osaa elää tulojensa mukaan - raha ei tee ketään onnelliseksi, olkoonkin, että tiettyyn rajaan asti se helpottaa elämää. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Olin nääs jäämässä vuorotteluvapaalle, mutta TEHY eväsi sen suuressa viisaudessaan. TE-toimisto oli ehdottomasti puoltamassa vuorotteluvapaata ja yritti puhua järkeä työttömyyskassalle, mutta ei. AY-liike on siis työntekijän asialla, hah.

Muuten ihan turhaa lätinää, mutta tämä kiinnostaa. Miten Tehy voi evätä vuorotteluvapaan? Eikö se ole lakiin perustuva oikeus? Kerro vähän lisää.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vuorotteluvapaa edellyttää työntekoa vähintäänkin 75%:sti, jonka tarkistin yli vuosi etukäteen ennen aiottua vapaata. Olin osittaisella hoitovapaalla, työaika 78. rapiat%. Tehy katsoi, että minulla oli liikaa palkattomia vapaapäiviä. Vuorotyöläinen kun ei liioin voi lyhentää työpäivää, minkä ehkä luulisi olevan ammattijärjestönkin tiedossa. Tiedän, että vastaavissa tilanteissa väki on ollut nauttimassa lakisääteisistä eduistaan, mutta ehkä yli 25v työkokemuksella olisin ollut liian kallis maksettavaksi. Työnantaja oli ihmeissään ja harmissaan puolestani, luottamusmies...hm., niin no, olihan se...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

 Tehy katsoi, että minulla oli liikaa palkattomia vapaapäiviä.

Eli sulla oli yli 30 päivää palkatonta poissaoloa edeltävän 13 kuukauden ajalta?

Miten se on Tehyn syy jos et täyttänyt lain vaatimia kriteerejä?

Muokattu - -VF-
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...