Hoitajan työ - kutsumusammatti vai ei - alan ammattilaiset kertoivat mielipiteensä

Kutsumus on sama kuin kusetus. Työtä tehdään siksi että ollaan hyviä hoitajia,mutta miten ihmisestä tulee hyvä hoitaja vain sen takia että se tekee tuplavuoroa,suostuu kaikenlaisiin joustoihin ja tekee sen huonolla palkalla.Sen jälkeen anelee kiitosta ja nöyränä ottaa haukut vastaan.Tyhmä ei ole se joka pyytää vaan se joka suostuu.

Kyllä mä käyn töissä rahan takia, kutsumuksella ei osteta lapsille ruokaa.

Töitä tehdään rahan takia. Kutsumukset on höpölöpö juttuja.

Yhdyn teksin toiseksi alimmaiseen kommenttiin! Pidän työstäni mutta ei mulla sillon ku kouluun hain ollu tarkoitus varsinaiseksi hoitajaksi ollu tarkoitus jäädä.  mutta tässä sitä ollaan vielä 10,5 vuoden jälkeenki. 

Kutsumuksella ei makseta laskuja.

Sanon vain oman mielipiteeni asiasta, eikä siittä pidä loukkaantua. Kyllä pidän hoitotyötä kutsumusammattina, siihen ei kannata kouluttuttautua jos se jokin puuttuu. Sanoisin, että työkentällä kyllä huomaa, kuka tekee työtä vain ansaitakseen rahaa. Protestoin myös työllistämishankkeita, missä ohjataan hoitotyön opiskelijoiksi kaikenlaista porukkaa, tämä on kutsumusammatti. 

Itse uskon ainakin syntyneeni/kasvaneeni tähän työhön, se että puhutaanko kutsumuksesta vai oikeanlaisista taidoista on vaan semantiikkaa. Olen suhteellisen tuore hoitaja (aivan muun alan hommista vaihtanut) mutta tavallaan tiedostamatta olen elänyt hoitajan työtä koko ikäni ja auttamisenhalu ja toisten ymmärtäminen on sisäsyntyistä.

ps. töissä käyn kyllä rahan takia myös, sitä kun sattuu elämiseen myös tarvitsemaan.

Ensin täytyisi määritellä mikä tämä hienolta ja mystiseltä kalskahtava "kutsumus" on. Minusta kutsumus on aitoa kiinnostusta toiseen ihmiseen, tunneälyä, sosiaalista älyä, kykyä asettua toisen asemaan, halua löytää ihmisten kykyjä pelkkien vajaavaisuuksien sijaan ja niin edelleen.

Näin määriteltynä koen että "kutsumusta" olisi syytä hoitoalan ammattilaisella todella olla. Liiallisena samat ominaisuudet ovatkin sitten jo läheisriippuvuutta ja omien oikeuksien polkemista. Liian vähäisenä taas saadaan kylmänkankeita hoitajia joille pelkkä tekninen suorittaminen on oleellista ja potilaat lähinnä haittatekijä työssä. Kummatkin näistä varmaan väsyvät työssään liiaksi. Pelkkä "kutsumus" ei kuitenkaan riitä, vaan lisänä täytyy olla roppakaupalla muuta kiinnostusta ja kykyjä.

Sen sijaan välttäisin kutsumus-sanan käyttöä.

Riippuu ihmisestä onko kutsumusammatti vai voiko tehdä vain rahan takia. Mutta kuitenkin kun hoitoalasta on kyse, on siihen minusta oltava jonkunlainen kutsumus; halu auttaa ihmisiä, empatiakykyä, kyky kohdata erilaisia ihmisiä ja kiinnostus nimenomaan hoitotyöhön eikä olisi pelkkä palkka mielessä ja se että saa laskut maksettua. On paljon niitä hoitajia, jotka valittavat joka päivä töissä siitä miten raskasta on henkisesti ja fyysisesti, on hankalia asiakkaita yms. Ja kyllä, hoitoala on raskas ala, mutta ne jotka aidosti haluavat alalla olla ja kehittää alaa, eivät anna sen heijastua työskentelystään asiakkaiden kanssa. (tulee vaan mieleen että moni niistä, joille hoitoala ei ole kutsumusala vaan tekee sitä pelkästään tienatakseen rahaa, olisivat tällaisia). En väitä etteikö itseäkin joskus ärsyttäisi, mutta silloin kun ärsyttää, mietin että mitä jos tuo asiakas olisi oma äiti tai isä, miten haluaisit omaa läheistä hoidettavan? Joillekkin hoitaja on ainut ihminen jota edes näkee. Riippuu työpaikasta mutta esimerkiksi kotihoidossa asia voi valitettavasti olla näin, miltä se asiakkaasta tuntuu jos se ihminen eli hoitaja on tympääntyneen oloinen? Tulee väkisinkin mieleen millaista hoidonlaatu on jos tekee vain rahan takia, jos ei itse ala tavallaan kiinnosta. Se on alan valinta kysymys, mutta minusta hoitoala on semmoinen ala, jonne pitäisi vain niiden hakeutua joita se kiinnostaa. Ja olen samaa mieltä toisen kommentoijan kanssa, minusta näissä työllistämishankkeissa ei pitäisi käyttää hoitoalaa, nimenomaan kun sieltä tulee kaikenlaista porukkaa.. 

Mutta, tämähän on vain minun mielipide ja jokaisella on omansa..

Hoitoala on kutsumusala. Kerron mitä tarkoitan tällä. Kutsumusaloihin kuuluvat työt, joiden tekeminen on yhteiskunnallinen välttämättömyys. Töitä jotka pitää aina tehdä ja jotka pitää tehdä kunnolla. Näissä töissä itse työn teon tulee olla tekijän päämotivaatio, koska muuten työn laatu kärsii ja koska on kyse yhteiskunnalle välttämättömästä tehtävästä, kaikki kärsivät. Kutsumusammatteihin kuuluvat mm. hoitoalan työt, palokunta, poliisi ja politiikka. Missään näistä ei aina jokaisella työntekijällä se kutsumuslähtöisyys toteudu.

Eräs ikävän tehokas tapa pitää kutsumusammatit puhtaampina huonolla kutsumuksella tekevistä työntekijöistä on maksaa työstä heikkoa palkkaa! Rahanteko kun on usein se seuraava motivaatio työnhakuun, jos kutsumusta ei löydy. Toinen huono motivaatio voi olla vallanhimo.

Koska kutsumusammatteja määrittää työn teon ja hyvän laadun yhteiskunnallinen pakollisuus, koko yhteiskunnan tulisi kuitenkin taistella näiden työntekijöiden työolojen puolesta! Meidän töitä kun ei voi jättää tekemättäkään, joka estää normaalien markkinavoimien vaikutuksen, kun keskustellaan tekemämme työn arvosta. Kutsumustyöntekijääkään ei voi jättää liian huonolle palkalle eikä liian suuren työtaakan alle, sillä silloin työntekijä ei jaksa tai edes fyysisesti kykene suoriutumaan työstään riittävällä varmuudella tai laadulla ja taas kaikki kärsivät.

Tämä on kuitenkin pelkkää sanahelinää, sillä kuten tiedämme, hoitajille ei tarjota riittävää korvausta tai riittäviä resursseja tehdä työtään ja hyvin monet poliitikot ovat järkyttävällä tavalla palkkioistaan korruptoituneita.

Kutsuisin tätä "kutsumusta" kuitenkin haluksi työskennellä ihmisten tai lasten parissa. Kyllä sellainen halu pitää olla, jos aikoo alalla tehdä duunia. En minäkään hakisi lapioimaan norsun paskaa, ellen tuntisi erityistä halua sitä työtä tehdä, sama pätee ihan kaikkiin ammatteihin. Eri asia on, miten alalla loppukädessä viihtyy muiden tekijöiden tullesaa mukaan. Kyllä yksi kriteeri alalle voi myös olla, että sinne on helppo päästä, ja haja-asutusseuduilla joissa on huonosti töitä, hoitotöitä on aina tekeville ja se voi pienissä kylissä nyös houkuttaa hoitoalalle. Ihmiselle, ketä on työttömänä eikä tienaa juuri mitäön, hoitajan palkka voi palkkanakin olla houkutteleva. Enemmän se on ku kelan työllisyyatuwt ja pääsee sosiaaliatumaan ihmisten pariin. Monet sopimattomatkin ovat testit läpäisseet valitettavasti. Mutta halusi tai ei, jonkunlainen kutsumus tähän ammattiin on aina. Joillekin ihmiset, toisille hyväntekeminen, jollekkin hyvä vaihtoehto jonkun muun tilalle, yhdelle jopa se palkka. Toisille portti etenemiseen. Onhan näitä.

Ei nykyaikaisessa yhteiskunnassa ole olemassakaan mitään kutsumusammatteja. Aikanaan rikkaiden perheiden naisilla oli mahdollisuus tehdä jotakin tuottamatonta työtä, jonka palkalla ei tarvinnut tulla toimeen, kun puoliso tai suvulta peritty omaisuus riittivät toimeentulon varmistamiseen. Nykyisin hoitotyön sisältö, vastuut, osaamisvaatimukset, ja työn yleinen vaativuus ovat aivan eri sarjassa tuon aikakauden kanssa. 2000- luvun Suomessa hoitajien ammatit ovat vahvasti työväenluokan, ja alemman keskiluokan kansoittamia, vaikka myös ylempiin yhteiskuntaluokkiin kuuluviakin alalta toki joitakin löytyy. Pelkkä ajatuskin kutsumusammatista Suomessa nykyaikana on sekä lapsellinen että sopimaton.

Meistä hoitajista aika moni joutuu elättämään itsensä ihan sillä omalla palkallaan. Meistä useimmilla ei ole varakasta puolisoa, eikä välttämättä puolisoa ollenkaan. Siksi on tärkeää, että hoitohenkilöstö on järjestäytynyttä, ja huolehtii omista oikeuksistaan. Tämä ei tietenkään sulje pois sitä, etteikö meistä useimpien mielestä työ olisi mielenkiintoista. Työn sisällön lisäksi monen ammatinvalintaan ovat varmasti vaikuttaneet myös varmat työnäkymät, työn yleinen arvostettavuus, mahdollisuus työskennellä ulkomailla, sekä kuntien hyvä maine työnantajana.

Naiset ovat koko pitkän historian aikana olleet asioiden hoitamisen suhteen todella nöyriä. Tänä päivänä tämä näkyy siinä että jos aikanaan alalla olisi ollut enemmän miehiä ei näin pieniä lähtöpalkkoja olisi hyväksytty missään kohti. Ala on erittäin raskas sekä fyysisesti että henkisesti. Hoitajan täytyy kyetä hoitotyön lisäksi olemaan nyrkkeilysäkkinä omaisten vaatimusten (omaiset kylläkin suurimmaksi osaksi oikeassa vaateidensa kanssa) sekä pomon miellyttämisen keskellä. Näinhän se suurimmassa osassa työpaikoissa on että jos omainen on tyytymätön hoidon laatuun siitä menee ilmoitus esimiehelle. Taitamaton esimies syyttää tästä hoitajia eikä kuuntele mitään mistä mahdolliset epäkohdat voisivat johtua. Apuvoimaa henkilöstömitoitusten rajoissa ei saada ja työnkuva vaan lisääntyy. Lähihoitajiahan alettiin aikoinaan kouluttamaan laajentamalla apuhoitajien ja kodinhoitajien koulutusta jolloin pystyttiin taas perustamaan alempipalkkainen ammattiryhmä joka pystyisi työskentelemään laaja-alaisesti vastaten mm. lääkehoidosta ja esim. vastaamaan työtehtäviin joissa vaaditaan pistoluvat. Näin esim. hoivakodit pystyvät pyörittämään toimintaansa "halvalla" työvoimalla. Tämän päivän trendihän on että mm. opiskelijat jotka tulevat työpaikkoihin työssäoppimaan palkataan kesken harjoittelujakson sijaisiksi esim. jatkamalla päivää ja saadaan näin heille maksettua pienempää harjoittelijan palkkaa. Kyseenalaista on kuka on heistä ja heidän tekemisistään tällöin vastuussa. Ammattiliitot eivät ota tähän sen selvemmin kantaa mutta ns. vakituisten työntekijöiden ammattiturva vaarassa koska selkeitä vastauksia ei saada jos jotain sattuisikin. Sitten vielä opiskelijan turva jos työpaikalla jotain sattuisikin, vastaako koulu vai työpaikka näissä tapauksissa, ei aina ihan niin selkeää. Tänä päivänä tämä tuloshakuisuus näkyy siinä että mahdollisimman vähällä täytyy saada mahdollisimman paljon voittoa ja näistä saadut verorahatkaan eivät jää Suomeen vaan menevät sinne missä pääomatulojen verotus on pientä tai olematonta. Näinkö tuetaan Suomen nousua? Kutsumus tällaisessa pyörityksessä karisee kuin itsestään. Hoidettavissa ihmisissä ei ole vika vaan siinä että suositaan näitä yksityisiä hoiva-alan yrityksiä jotka vievät ihmisiltä monessa paikassa halun työskennellä enää hoitajana. Kukaanhan ei halua tehdä työtään huonosti.

Mielenkiintoinen kirjoitus siitä, mikä on kutsumusammatti, onko sellaista olemassa? Jokaiselle herää omia ajatuksia asiasta ja miksi haluaa juuri olla kyseisessä työssään. Omia intressejä ammattia kohtaan on sen monipuolisuus työmarkkinoilla ja kiinnostus anatomiasta. Itse olen miespuoleinen sairaanhoitaja ja edustan tässä ammattikunnassa vähemmistöä. Olen kuitenkin löytänyt itse monista eri työpaikoista, niin vuodeosastolta, kuin leikkuristakin. Tällä hetkellä olen töissä terveysteknologian parissa ja saan mahdollisuuden tutustua uusiin tuotteisiin ja olla osana kehitystä. Se, onko tämä mitä haluan tehdä koko elmäni, mikään ei ole varmaan. Kannattaa kuitenkin elää hetkessä ja nauttia siitä. Kuitenkin, kun on haaveita, esteet ovat pelkästään hidaste