Jump to content
MAINOS

Hoitajajärjestöt yhteisrintamassa: Palkat kuntoon


Tavoitelistalla on myös luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen ajankäytön lisääminen. Kuvituskuva: Shutterstock

SuPer ja Tehy jättivät neuvottelutavoitteitaan Kuntatyönantajalle. Keskeisimpinä tavoitteina liitoilla ovat selkeät palkankorotukset, julkisen sektorin lomarahaleikkausten korvaaminen sekä koulutettujen hoitajien oma sopimus, jonka myötä olisi mahdollista korjata alan epäkohtia ja parantaa mm. palkkausta ja työaikamääräyksiä erityisesti koulutetun hoitohenkilöstön kannalta.

Molempien liittojen jäseniä on hiertänyt pidempään palkkakehityksen pysähtyminen sekä lomarahaleikkaukset. 

– Suomen talous on lähtenyt ennakoitua nopeampaan kasvuun. Ei ole reilua, että huonoina aikoina pienipalkkaisia vaaditaan talkoisiin ja puhaltamaan yhteen hiileen. Ja sitten, kun talous kääntyy nousuun, annetaan ongelman vain olla. Hoitajien palkkatasolla kaikki tulot menevät elämiseen eli kotimaiseen kulutukseen. Palkankorotukset parantavat tämän joukon ostovoimaa ja vahvistavat siten myös taloutta, sanoo SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola.  

– Hoitajien työtä arvostetaan kyllä juhlapuheissa, mutta arvostus ei näy palkassa eikä kelpaa maksuvälineeksi arjessa.  Hoitajia on siirtynyt pois sote-alalta, ja he ovat haluttua työvoimaa esimerkiksi muilla palvelualoilla.  Myös muiden maiden kiinnostus rekrytoida Suomesta alan osaajia on lisääntynyt viime aikoina, muistuttaa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen. 

Liittojen mukaan hoitoalan vetovoima on toistaiseksi vielä ollut hyvä. Työntekijät kokevat työn merkitykselliseksi ja arvokkaaksi. Työn kuormittavuus on kuitenkin viime vuosina kasvanut. Koulutettu hoitohenkilöstö on yhä kovempien haasteiden edessä. Asiakkaiden määrä kasvaa väestön ikääntyessä ja potilaat ovat yhä vaikeahoitoisempia. Jatkuva muutos ja tempoilevat uudistukset kuormittavat työpaikoilla.

– Palkka on koulutukseen, työn vaativuuteen ja kuormittavuuteen nähden riittämätön. Palkalla on myös vaikea tulla toimeen esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, Tehyn ja SuPerin tiedotteessa todetaan.

MAINOS

User Feedback

Recommended Comments

Guest Kypsä hoitotyöhön

Posted

Näkis vaan, että Tehy saa jotain aikaan...

Guest Mallu

Posted

Hoitajille lisätään vaan töitä ja työaikaa, mutta palkka ei nouse. Hinnat kaupoissa nousee huimaa vauhtia kuten myös elämisen kustannukset, mutta palkka junnaa paikallaan tai sitten annetaan joku nimellinen korotus (0,01%) jotta voidaan sanoa että olkaa hiljaa, saitte korotuksen. Jos palkka maksettaisiin oikeesti työn kuormittavuuden tai vastuullisuuden mukaan niin me hoitajat oltais melkeinpä miljonäärejä. Totta on, että hoitoala on kutsumusammatti, mutta se ei auta kun ruokalautanen on tyhjä tai vuokranmaksupäivänä, vuokra on maksettava euroilla joita saa liian vähän. Monet hoitajat tekevät päätyönsä lisäksi keikkaa muualla jotta tulevat toimeen ja lopputuloksena on loppuun palaminen, sairasloma ym. Myöskin jatkuva kiire ei aiheuta pelkästään virheitä työssä vaan altistaa myös tapaturmille eikä ihminen loputtomiin kestä stressiäkään. Vuosia alalla työskennelleenä voin kertoa että työt lisääntyy jatkuvasti, sijaisia (päteviä ja vähemmän päteviä) tulee ja menee joista pitää pitää huoli kaiken muun huolehtimisen keskellä. Voiskohan kouluista saada päättäjäislahjaksi lisä silmät takapuoleen jotta pärjää työelämässä?

Guest Sh77

Posted

En pidä ajatuksesta että Super ja Tehy yhdessä ajavat palkka-asiaa. Toki superilaiset ovat ansainneet palkkaa lisää mikäs, mutta Tehyn pitäisi ehdottomasti profiloitua korkeasti koulutettujen järjestönä, lisätä ammattikorkeakoulun käyneiden arvostusta hoitotyöt asiantuntijoina. Nyt meidät luokitellaan samaan ryhmään ” amistason” koulutusten kanssa ja emme ikinä pääse samaan palkkatasoon kuin muut korkeakoulututkinnon suorittaneet. 

Guest Kati

Posted

Palkalla on vaikea tulla toimeen missä tahansa päin Suomea. 

Guest LH81

Posted

1 tunti sitten, Vieras: Sh77 kirjoitti:

En pidä ajatuksesta että Super ja Tehy yhdessä ajavat palkka-asiaa. Toki superilaiset ovat ansainneet palkkaa lisää mikäs, mutta Tehyn pitäisi ehdottomasti profiloitua korkeasti koulutettujen järjestönä, lisätä ammattikorkeakoulun käyneiden arvostusta hoitotyöt asiantuntijoina. Nyt meidät luokitellaan samaan ryhmään ” amistason” koulutusten kanssa ja emme ikinä pääse samaan palkkatasoon kuin muut korkeakoulututkinnon suorittaneet. 

No tulipas melkoista hierarkiavuodatusta sieltä. Hävettääkö edes yhtään? Meillä "amistason" työntekijöillä on ihan sama tilanne palkkavertailussa. Eiköhän järkevintä juuri ole yhdistää alan ammattikunnat ja tehdä selväksi että meitä ei voi kyykyttää olit sitten saikkari tai lähäri tai mikä tahansa tän alan alipalkattu ammattilainen.

kahvikuppi_

Posted

14.12.2017 klo 19.13, Vieras: Sh77 kirjoitti:

En pidä ajatuksesta että Super ja Tehy yhdessä ajavat palkka-asiaa. Toki superilaiset ovat ansainneet palkkaa lisää mikäs, mutta Tehyn pitäisi ehdottomasti profiloitua korkeasti koulutettujen järjestönä, lisätä ammattikorkeakoulun käyneiden arvostusta hoitotyöt asiantuntijoina. Nyt meidät luokitellaan samaan ryhmään ” amistason” koulutusten kanssa ja emme ikinä pääse samaan palkkatasoon kuin muut korkeakoulututkinnon suorittaneet. 

Jos tuntuu oudolta olla "amislaisten" kanssa samassa liitossa niin siitä vaan liittymään akavan sairaanhoitajat ja taja ry:hyn niin pääsee vertaisien seuraan. Palkkaneuvottelujahan ne ei tee mutta eikai sen väliäkään.

Guest 2 lakkoa kokenut

Posted

Tähän mennessä Tehy on saanut aikaan lähinnä huononnuksia. Kannattaa lähteä töihin muille maille vierahille...

Guest Palkka ylös

Posted

Kannattaako Tehyn vetää kivirekeä,siis superilaisia perässään? Pienemmälle porukalle riittää kakusta suuremmat palat. Missä oli Superin tuki 2007??!!

Guest sarkasmi

Posted

14. joulukuuta 2017 klo 19.13, Vieras: Sh77 kirjoitti:

En pidä ajatuksesta että Super ja Tehy yhdessä ajavat palkka-asiaa. Toki superilaiset ovat ansainneet palkkaa lisää mikäs, mutta Tehyn pitäisi ehdottomasti profiloitua korkeasti koulutettujen järjestönä, lisätä ammattikorkeakoulun käyneiden arvostusta hoitotyöt asiantuntijoina. Nyt meidät luokitellaan samaan ryhmään ” amistason” koulutusten kanssa ja emme ikinä pääse samaan palkkatasoon kuin muut korkeakoulututkinnon suorittaneet. 

No ainahan voit lohduttautua sillä, että äänestät vaaleissa fiksusti Kokoomusta, joka on korkeasti koulutettujen puolue. 

Guest joo

Posted

23. joulukuuta 2017 klo 13.03, Vieras: Palkka ylös kirjoitti:

Kannattaako Tehyn vetää kivirekeä,siis superilaisia perässään? Pienemmälle porukalle riittää kakusta suuremmat palat. Missä oli Superin tuki 2007??!!

Eihän Tehy Superin tukea 2007 kaivannut. Lopputuloksena neuvottelitte Pyrrhoksen voiton, toisin kuin Super. Nyt kun olisi mahdollisuus tehdä jotakin yhdessä, teette saman mokan ja jäätte palkkakuoppaan. 

Guest Äly hoi!

Posted

Eiköhän se olisi järkevää, että viimein alettaisiin käyttää sitä älyä ja heitettäisiin ne "minä korkeakoulutettu, tuo amis"-läpät roskakoriin. Erot voidaan pitää palkassa, mutta tarvitaan joukkovoimaa ja keskinäistä solidaarisuutta, jos oikeasti halutaan että KAIKKIEN palkat nousisivat. Jos yhteistyöhön ei kyetä, molemmat kärsivät. 

Mikä tässä on niin vaikea käsittää? 

Guest LH81

Posted

24.12.2017 klo 21.52, Vieras: Äly hoi! kirjoitti:

Eiköhän se olisi järkevää, että viimein alettaisiin käyttää sitä älyä ja heitettäisiin ne "minä korkeakoulutettu, tuo amis"-läpät roskakoriin. Erot voidaan pitää palkassa, mutta tarvitaan joukkovoimaa ja keskinäistä solidaarisuutta, jos oikeasti halutaan että KAIKKIEN palkat nousisivat. Jos yhteistyöhön ei kyetä, molemmat kärsivät. 

Mikä tässä on niin vaikea käsittää? 

Mä luulin et toi hierarkiamussutus olis jo 2018 loppunut, ei näemmä ole. Minä en ainakaan arvosta työkaverina henkilöä joka katsoo ammattikumtia nenänvartta pitkin ja kuvittelee olemattomalla vallankäytöllään olevansa jotenkin muita parempi. Päinvastoin, nuo "amistelijat" on itse kaikista kyvyttömämpiä ja sosiaalisesti köyhimpiä yksilöitä ja myös vihatuimpia.

Guest Kyykytystä

Posted

Aika surkeaa on arvostuksemme jos sitä mitataan palkkapussin kutistumisena ja työajan pitenemisen mittakaavassa. Tulotason heikkeneminen näkyy jo arjessa- ei ole enää varaa syödä työpaikkalounasta, ei voi enää käydä ravintolassa pizzalla, tavarat etsitään kirpputoreilta ja jopa kosmetiikkakin on vaihtunut tokmannin aletuotteisiin. Puhumattakaan kampaajalla käynneistä- ne on saanut jo unohtaa. Pelkkä kutsumus ei oikeasti elätä!  Olen systemaattisesti vähentänyt kulutustani jokaisen "kikytyksen" jälkeen, pieni pala kerrallaan säästökohteita lisää! Katsoin juuri edellisen kymmenen vuoden takaisia palkkatietojani- nettopalkkani on koko ajan ollut laskusuhdanteinen, vaikka teen 100% työaikaa ja työni vaativuustaso on noussut huimasti vastuun lisääntyessä. Lisäksi uutuutena työni on vaativuuden kasvun myötä siirtynyt enemmän suuntaan 24/7 eli syvällistä osaamista ja lisäarvoa tuottavaa kehittämistyötä teen palkatta vapaa-ajallani-muuten en jaksaisi. 



Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

×
×
  • Create New...