Jump to content
MAINOS

Helsingin kotihoidon asiakkaat aiempaa tyytyväisempiä


Kuvituskuva: iStock

Helsingin kotihoidon asiakkaat antoivat kotihoidon palveluille arvosanaksi 8,2/10. Verrattaessa edelliseen, vuonna 2016 tehtyyn tutkimukseen, yleisarvosana parani merkittävästi, aiemman arvosanan ollessa 8,05/10.

Kaikissa tutkimuksessa kysytyissä arkipäivän askareissa kyselyyn vastanneet suoriutuivat itse hieman aiempaa paremmin. Vastaajista 79 % asuu mieluiten kotona. Reilusti yli puolet kyselyyn vastanneista oli yli 80 vuotiaita.

Kotihoidon palveluiden lisäksi ikääntyneet tarvitsevat myös muuta apua

Puolet vastaajista kertoi saavansa säännöllisesti apua kotihoidon työntekijöiden lisäksi omilta lapsiltaan. Joka viides asiakas kertoi, että ei saa apua muilta kuin kotihoidon työntekijöiltä. Näin oli myös vuonna 2016 toteutetussa kyselyssä.

Kotihoidon työntekijät auttavat useimmin asiakkaita säännöllisesti lääkkeiden otossa sekä peseytymisessä. Kyselyn mukaan asiakkaat kaipaisivat nykyistä enemmän apua ulkoiluun, raskaisiin taloustöihin ja asiointiin kodin ulkopuolella. Vastaajista 22 % tuntee itsensä yksinäiseksi melko usein.

– Kyselyn avoimissa vastauksissa toivottiin usein siivous-, pyykinpesu- ja ruuanlaittoapua, mutta myös seurustelua ja apua yksinäisyyteen, kirjan lukemista sekä ajankohtaisten asioiden kertomista. Tämä on meidän kaikkien yhteinen haaste, Helsingin kotihoidon kehittämistä koordinoiva palvelualueen johtaja Arja Peiponen kiteyttää.

Vastauksissa esiin nousseisiin aiheisiin saa neuvontaa ja ratkaisuja myös Seniori-infosta, jonka kautta löytyy tietoa Helsingin kaupungin lisäksi järjestöjen ja yritysten tapahtumista, harrastuksista ja palveluista. Seniori-infoon voi olla yhteydessä, puhelimitse 09 310 44556, sähköpostitse seniori-info@hel.fi sekä chatin kautta www.hel.fi/seniorit.

Yhdeksän kymmenestä kotihoidon asiakaskyselyyn vastanneista kokee saavansa hyvää hoitoa, ja että työntekijät kohtelevat heitä ystävällisesti

Vastaajat ovat tyytyväisiä ateriapalveluihin, sen sijaan toivottiin kauppapalveluiden tuotevalikoiman laajentamista. Lääkehoito, joka on pääsääntöisesti järjestetty kotihoidon järjestämän apteekin annosjakelun kautta, on toiminut vastaajien mielestä myös hyvin.

Vain noin joka kolmas ilmoitti, että vastuuhoitaja käy heidän luonaan tarpeeksi usein. Asiakkaat pitivät erittäin tärkeänä, että heidän luonaan käy tuttu hoitaja. ”Vastuuhoitaja-malli tulee olemaan jatkossakin yksi kotihoidon kehittämiskohteista. Myös lääkäripalveluja, jotka ovat toimineet suhteellisen hyvin, on tarkoitus edelleen kehittää”, Arja Peiponen kertoo.

Etähoitoa saaneista vastaajista 63 prosenttia oli sitä mieltä, että etähoidon apu on aina tai usein riittävää. Yleisarvona etähoidolle asteikolla 4–10 oli 8,01. Kaikilla kotihoidon palvelualueilla Helsingissä etähoidon saama yleisarvosanan keskiarvo oli suunnilleen sama.

Helsingin kotihoidon asiakastutkimuksen tavoitteena oli selvittää kotihoidon asiakkaiden tyytyväisyyttä saamaansa palveluun. Toteutuksesta vastasi Feelback Group. Kysely toteutettiin 1.–19.10.2018. Tutkimusaineisto kerättiin paperilomakkeilla, joita jaettiin kotihoidon asiakkaille noin 7 000 kpl. Lomakkeiden lisäksi asiakkaille jaettiin myös palautuskuoret. Hyväksyttyjä vastauksia palautui yhteensä 2 412 kpl, vastausprosentin ollessa 35.

MAINOS

User Feedback

Recommended Comments

There are no comments to display.



Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

  • Lisää ajankohtaisia

    • Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kritisoi voimakkaasti Helsingin poliisin päätöstä olla aloittamatta esitutkintaa virkamiesten toiminnasta suojelu- ja hätätyölain valmistelussa.
      Helsingin poliisi tiedotti torstaina 22. toukokuuta, ettei se aloita esitutkintaa työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehistä Tehyn tekemän tutkintapyynnön pohjalta. Poliisin mukaan asiassa ei ole syytä epäillä virkarikosta tai muuta rikosta.
      Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen sanoo olevansa todella surullinen poliisin päätöksestä. Poliisin päätös tarkoittaa, ettei virkamiehillä olisi mitään vastuuta, eikä näiden tarvitsisi noudattaa lakeja tai sääntelyä.
      – Jos asia olisi, kuten poliisi arvioi, olisin huolissani lainvalmistelua ohjaavasta sääntelystä Suomessa. Jos asia on kuten poliisi väittää, meidän pitää käydä laajempi yhteiskunnallinen keskustelu siitä, miten estetään täysin epäasiallinen lainvalmistelu ja luisuminen Unkarin tielle. On syytä kysyä, tunteeko poliisi Suomen lainsäädäntöä, Rytkönen sanoo järjestön tiedotteessa.
      Rytkönen kuvaa päätöstä suureksi pettymykseksi Tehyn jäsenille, joita epäasiallisesti valmisteltu ja työtaisteluja murtava lakimuutos koskee. Tehyn tekemään rikosilmoitukseen yhtyi yli 10 000 jäsentä.
      – Mikä on hoitajien oikeusturva tässä niin sanotussa oikeusvaltiossa, Rytkönen kysyy.
      Tällä päätöksellä suomalainen yhteiskunta näytti jälleen karvansa hoitajille ja osoitti, miten huonosti hoitajia kohdellaan. Rytkönen sanoo olevansa todella pettynyt, että suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtuu tällaista.
      – Nyt EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies ja KT:n entinen toimitusjohtaja Markku Jalonen saivat juuri sen läpi, mitä he halusivat. Tämä on suomalaista saunanlaudepolitiikkaa, ja hoitajat ovat kärsijöitä, Rytkönen sanoo.
      Tehy katsoo, että lainvalmistelussa ei ole noudatettu lakiin perustuvaa kolmikantaista valmistelua ja aikoo ryhtyä jatkotoimiin, sanoo Tehyn lakiasiainjohtaja Kari Tiainen.
      Lue lisää...
    • Tehy on täydentänyt rikosilmoitustaan työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) virkamiesten epäillyistä virkarikoksista liittyen suojelutyön lainvalmisteluun. Mukaan on liittynyt 10 564 tehyläistä, jotka vaativat tutkintaa ns. pakkotyölain valmistelun virheistä.
      – Tehyläiset ovat sankoin joukoin todenneet, että lainvalmistelu ei ole edennyt normaalisti ja sen virheistä vastuussa olevat on selvitettävä, sanoo Tehyn lakiasiainjohtaja Kari Tiainen liiton tiedotteessa.
      Tehyn mukaan TEMin lainvalmistelu on sisältänyt vakavia puutteita, kuten hätätyötä koskevien säännösehdotusten lisäämisen lausuntokierroksen jälkeen ilman asianmukaista kuulemista. Myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on nostanut esiin vastaavia ongelmia.
      TEM julkaisi 8. huhtikuuta tiedotteen, jossa se väitti lainvalmistelun edenneen normaalisti. Tehyn mukaan tiedote on täynnä asiavirheitä ja harhaanjohtavia väitteitä. Poliisi on ilmoittanut aloittaneensa asiassa esiselvityksen.
      Lue lisää...
    • Sosiaali- ja terveydenhuollon koulutuksiin sisältyvän harjoittelun palkallisuutta ryhdytään selvittämään osana uuden työryhmän tehtävää. Asiasta kertoo Tehy verkkosivuillaan.
      Työryhmä tarkastelee harjoitteluun liittyviä nykyisiä korvauskäytäntöjä, erityisesti tilanteissa, joissa opiskelijat eivät ole työsuhteessa harjoittelunsa aikana.
      Selvityksessä pureudutaan myös pakollisten harjoittelujaksojen määrään ja sisältöön eri tutkintojen osalta. Tarkastelun kohteena ovat lisäksi mahdolliset meneillään olevat tutkinto- ja koulutusuudistukset, jotka voivat vaikuttaa harjoittelun rakenteeseen ja toteutukseen.
      Työryhmässä selvitetään myös, kuinka suuri osa harjoittelusta suoritetaan työsuhteisena eli opinnollistettuna työnä.
      Työn tuloksena syntyvä muistio valmistuu 31.5.2026 mennessä, ja se toimii taustamateriaalina sote-alan palkkaustyöryhmän työskentelylle.
      Lue lisää...
    • Oululainen Kaija Rahkola on saanut Vuoden Lastenhoitajan tunnustuspalkinnon 45 vuoden mittaisesta työstään lasten ja perheiden parissa. Rahkola on tehnyt uransa aikana vaikuttavaa työtä niin päiväkodeissa, sairaalassa kuin perhetyössä – aina suurella sydämellä ja lämmöllä.
      Erityisesti hänet tunnetaan tuestaan tukea tarvitseville perheille, joissa on esimerkiksi neuropsykiatrisia haasteita tai puutteellisia tukiverkostoja. Rahkola on myös ohjannut vertaistuellisia ryhmiä ja toiminut aktiivisesti ammatillisten yhdistysten luottamustehtävissä.
      – Olen tehnyt työtä sydämellä ja lämmöllä 45 vuotta. Tämä tunnustus on suurin kiitos, jonka voin työstäni saada, Rahkola sanoo.
      Palkinnon myöntää Lastenhoitoalan Ammattilaiset ry. Lisätietoja.
      Lue lisää...
    • Helsingin poliisilaitos on aloittanut esiselvityksen ammattiliitto Tehyn tekemän tutkintapyynnön johdosta. Poliisi selvittää, onko työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesten toiminnassa syytä epäillä virkavelvollisuuksien rikkomista työlainsäädännön valmistelussa.
      Tehy jätti tutkintapyynnön, koska ministeriön virkamiesten toiminta suojelutyölainsäädännön valmistelussa oli järjestön mukaan poikkeuksellisen vakavaa ja harhaanjohtavaa.
      – Virheet ovat vakavia ja vaikuttavat paitsi kaikkiin Tehyn jäseniin, aivan kaikkiin kansalaisiin. Ja työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehet räikeästi harhaanjohtivat eduskuntaa, joka ei sen takia tiedä, mistä se edes on säätämässä. Tällainen toiminta ei kuulu suomalaiseen oikeusvaltioon, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen järjestön tiedotteessa.
      Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran, kun päätös esitutkinnan aloittamisesta on tehty.
       Jokainen tehyläinen voi halutessaan ilmoittautua mukaan rikosilmoitukseen osoitteessa tehy.fi/rikosilmoitus
      Lue lisää...
×
×
  • Create New...