Jump to content
MAINOS

Esperi Care ryhtyy kouluttamaan hoiva-avustajia – liittojohtaja vastustaa


Hoitajat.net
 Jaa

Kuvituskuva: iStock

Esperi Caren toiminta on ollut suurennuslasin alla alkuvuonna. Nyt yhtiö aikoo käynnistää hoiva-avustajan koulutuksen alasta kiinnostuneille ja sille soveltuville. Hoiva-avustajan koulutuksen kautta voisi myös jatkaa oppisopimuksella koulutusta lähihoitajaksi, kertoo yhtiö tiedotteessaan.

Esperi Care kertoo palkkaavansa satoja uusia työntekijöitä. Alalla on ollut työvoimapula jo pitkään, siksi Esperi Care haluaa käynnistää huhtikuussa hoiva-avustajan koulutusohjelman yhteistyössä ulkopuolisen koulutuksenjärjestäjän kanssa. 

"Osaamisen alennusmyynti"

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kritisoi hanketta tuoreeltaan Twitterissä

– Nyt jotain rajaa Esperi! Aloititte sitten osaamisen alennusmyynnin! Hoiva-avustaja ei ole hoitotyön ammattilainen. Tällä manööverillä ei ratkaista osaamis- ja resurssivajetta ikäihmisten hoidossa!

Hoiva-avustaja ei ole sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilö. Ammattiliittojen huolena on ollut, että  lähihoitajia oltaisiin valmiita korvaamaan hoiva-avustajilla.

Esperi Care kokoaa Laaturyhmän 

Esperi Care aikoo myös koota laaturyhmän, johon kootaan hoitotyön asiantuntijoita. Esperi Care lupaa antaa ryhmän työskentelylle vapaat kädet tarkistaa ja arvioida Esperi Caren yksiköt ja tukea Esperi Carea laadunvalvontatyössä. Laaturyhmän johtopäätökset luvataan luovuttaa myös poliitikoille ja virkamiehille.

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Vieras: Sitä saa mitä tilaa

Lähetetty

Jos hoitajat ei halua tehdä muuta kuin hoitotyötä niin ehkä on perusteltua kouluttaa hoiva-avustajia. Hoitajan kun vaan on niin vaikeeta viedä esim. Roskat ja koskee vaiks tiski rättiin tai kylvettää tai siivota omat jälkensä tehdyn työnsä jälkeen... 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

15 minuuttia sitten, Vieras: Sitä saa mitä tilaa kirjoitti:

Jos hoitajat ei halua tehdä muuta kuin hoitotyötä niin ehkä on perusteltua kouluttaa hoiva-avustajia. Hoitajan kun vaan on niin vaikeeta viedä esim. Roskat ja koskee vaiks tiski rättiin tai kylvettää tai siivota omat jälkensä tehdyn työnsä jälkeen... 

Ei kyse ole tästä. Kyse on siitä, että jos hoitajamäärä on pieni edes HOITOTYÖHÖN ei siinä ketkä tehdä ylläpidollisia asioita. Et selkeästikään itse työskentele hoitoalalla.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

14 minuuttia sitten, Vieras: Juupajuu kirjoitti:

Ei kyse ole tästä. Kyse on siitä, että jos hoitajamäärä on pieni edes HOITOTYÖHÖN ei siinä ketkä tehdä ylläpidollisia asioita. Et selkeästikään itse työskentele hoitoalalla.

No jos nyt jäisi aikaa laadukkaalle lääkehoidolle ja haavahoidolle. Lähihoitajan työt ovat tällä hetkellä mielestäni liikaa palveluavustamista, eikä hoitotyötä, joten olisiko tarpeellista olla avustajia. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Vanha systeemi parempi

Lähetetty

Hyvä asia rekrykouluttaa avustajia. Tulevaisuudessa sitten on pidettävä huoli että hoitajamitoitus toteutuu ettei hoivapaikat ole miehitetty hoiva-avustajilla. On hyvä että on lyhyempiä koulutuksia ei niin vaativiin tehtäviin. Kaikki ei halua kuluttaa pitkiä aikoja koulunpenkillä. Ja asennetta ei opita vaikka kävisit 10 vuotta koulua. Yleensäkin olen sitä mieltä että kaikilla hoitajilla on liian pitkät koulutusalat. Lähihoitajille riittäis 1,5-2 v ja sh.lle 2.5. Työhän kumminkin opitaan kentällä. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kaikella todennäköisyydellä vaan haluavat korvata hoitajia näillä avustajilla... Säästö on kaikki kaikessa vaikka imagoa nyt koitetaan paikkailla.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Monessa paikassa osastoilla on hieman alimiehitystä, joten tästä olisi hyötyäkin jos olisi avustajia jotka esimerkiksi voisivat hoitaa joitakin osa-alueita. Ei heistä tietenkään siivoojia saisi tulla.. vaikuttaa juurikin että säästetään taas lisää..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Nää kotityöpalvelun ja hoiva-avustajien koulutukset on melkein suoraan kotiavustaja ja kodinhoitaja koulutuksen kopioita ja niinä aikoina vanhustenhoito oli hyvää tuotteistaminen on tuhonnut kaiken ja ahneus

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kun työvuorossa on 2 hoitajaa, toinen on lähihoitaja ja toinen hoiva-avustaja, niin huh huh. Tietenkin riippuu montako asukasta hoidettavana ja löytyykö talosta muilta osastoilta lähihoitajia tarvittaessa apuun.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Hoiva-avustaja on hyvä apu mutta loppupeleissä koulutettu lähihoitaja tai sairaanhoitaja kantaa vastuun hoitotyön toteuttamisessa ja lääkehoidossa, jos joku moka tapahtuu on lh tai sh vastuussa Hoiva-avustajan mokasta.

Itse henkilökohtaisesti katsoisin jos tarvii kouluttaa niin lähihoitajia ja sairaanhoitajia Hoiva-avustajasta ei ole loppupeleissä mitään hyötyä muuta kun perushoidossa. Housut pois ja hoitoon.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Hoiva-avustaja yötyössä

Lähetetty

Mollin sivuilla etsittiin lähihoitajaa tai hoiva-avustajaa yötyöhön. Miten mahdollista? Onko laillista kun muutenkin yössä vähiten henkilökuntaa? Pitääkö talossa olla samaan aikaan sairaanhoitaja tai lähihoitaja yössä?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Esperi Care aloitti jo noin viisi-kuusi vuotta sitten pääkaupunkiseudulla projektin, jossa yhdessä työvoimaviranomaisten kanssa koetettiin kouluttaa ulkomaalaistaustaisia työnhakijoita hoiva-avustajiksi. Työpaikallani kävi niin, että hoiva-avustajakoulutukseen tulleet joutuivat lopettamaan työharjoittelun alkuunsa, koska heidän suomenkielentaitonsa ei riittänyt arkiseen kommunikointiin eikä annettujen ohjeitten ymmärtämiseen. Kiireinen meno työvuorossa ei sekään edistänyt perehdytystä. Emme kuulleet, kuinka lopulle - kyse oli muutamasta kymmenestä opiskelijasta - ryhmälle kävi ; kuinka moni valmistui hoiva-avustajaksi, ja jatkoivatko he töitä hoiva-alalla. Mutta tätäkin konstia palkkakulujen säästämiseksi Esperi on jo kokeillut !!!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

5 tuntia sitten, Vieras: Hoiva-avustaja yötyössä kirjoitti:

Mollin sivuilla etsittiin lähihoitajaa tai hoiva-avustajaa yötyöhön. Miten mahdollista? Onko laillista kun muutenkin yössä vähiten henkilökuntaa? Pitääkö talossa olla samaan aikaan sairaanhoitaja tai lähihoitaja yössä?

Hoiva-avustaja voi tehdä yövuoroja sairaanhoitaja tai lähihoitaja kanssa vastuu on koulutetulla hoitajalla.

Hoiva-avustaja ei saa yksin olla työvuorossa vaan koulutetun hoitajan apuna.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tämä henkilö jolla nimimerkki "sitä saa mitä tilaa". Ei taida sinulla olla minkäänlaista tietoa asiasta. Lähihoiajana vien roskani , siivoan huoneet , kylvetän, saunotan ja olen keittövuorossa. Ei kannattaisi huudella, kun ei ole mitään tietoa mistään.  Hoiva- avustajalla ei esim: ole lääkehuollon koulutusta, eli lähihoitajat joutuvat ottamaan myös hänen avustamien henkilöiden lääkehuollon niskoilleen. Jos et ole ollut hoiva-alalla niin silloin kannattaisi pitää pienempää ääntä asiasta mistä ei tiedä hevon p...ttä. Meillä on hoiva-avustajia töissä ja kun heillä ei ole alan koulutusta niin sen valitettavasti huomaa. He tekevät parhaansa, mutta jos koulutus puuttuu niin se puuttuu...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Hoiva-avustajilla ei ole lääkkeiden anto-oikeutta,vaikka olisi dosetista lääkkeen anto.

Ja hoiva-avustajan tarvitse tehdä Love tenttiä.Koska hoiva-avustajan koulutukseen ei kuulu lääkehoito.

Se paikka missä hoiva-avustaja antaa lääkkeet dosetista tekee ison virheen.Itse en antaisi hoiva-avustajan antaa lääkkeitä

Tietenkin työnantaja on vastuussa jos pistää antaa lääkkeet kenellä ei asianmukaista lääkehoidon koulutusta ole.

Lääkehoidosta vastaavat aina lääkehoidon saaneet terveydenhuollon ammattilaiset, joilla on asianmukainen koulutus

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Hoiva-avustajat työskentelevät avustavissa tehtävissä esimerkiksi vanhus- ja vammaispalveluissa. Työtehtävät liittyvät asiakkaiden perustarpeista huolehtimiseen kuten esimerkiksi peseytymisessä ja ruokailussa auttamiseen, siivoamiseen ja asiointeihin. Hoiva-avustajat eivät työskentele lääkehoitoon liittyvissä tehtävissä eivätkä itsenäisessä terveydenhuoltoalan koulutusta vaativassa hoitotyössä.

Hoiva-avustajan koulutukseen sisältyy kasvun tukemisen ja ohjauksen sekä kuntoutumisen tukemisen opintoja, joita on osattava hyödyntää työskentelyssä.

HOIVA-AVUSTAJA EI SAA,ANTAA LÄÄKEITÄ LOPETTAKAA NYT P.KIRJOITTAMINEN

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Monessa paikassa hoiva-avustaja saa käytännössä pitää vain seuraa, syöttää ja auttaa lähihoitajaa tai sairaanhoitajaa hoitotyössä.

Esperialla homma menee varmaan siihen, että hoiva-avustaja tekee kaikkea muuta paitsi lääkehommaa.

Jokainen tietää mitä noi hoiva-avustajat on sitten käytännössä tulevaisuudessa. Ne on pääosin kielitaidottomia maahanmuuttajia. Siihen se menee. Työilmapiiri on sitten mitä on.

Tää on just tätä kun aletaan kikkailee hoitajamitoituksen kustannuksella ja yritetään tehdä voittoa.

Esperia boikottiin sanon minä.

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

On varmasti osaavia hoiva-avustajia. Pääosa on kuitenkin ammattitaidottomia tai kielitaidottomia.

Kielitaidottomalla ihmisellä ei tee mielestäni yhtään mitään. Ei se osaa kommunikoida vanhusten kanssa, ei ymmärrä lukemaansa. Vähän sellasta hälläväliä meininkiä.

Toki alalla on paljon lähihoitajia ja sairaanhoitajia, joiden ei tulisi olla vanhusten kanssa tekemisissä.

Kaikki ei vaan sovellu alalla. Hoitamaan oppii kaikki, mutta luonnetta ja asennetta on paha muuttaa.

Hoitoalla motivaatio ja asenne ratkaisee.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

no tähän tämä menee. hoiva-avustajat saa laskea vahvuuteen.

Riittää kun hoiva-avustajan kanssa on lähäri tai sh.

Sitten noi hoiva-avustajat on tietysti kielitaidottomia. Kiitos Esperia tästä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

4 tuntia sitten, Vieras: kiittivaan kirjoitti:

no tähän tämä menee. hoiva-avustajat saa laskea vahvuuteen.

Riittää kun hoiva-avustajan kanssa on lähäri tai sh.

Sitten noi hoiva-avustajat on tietysti kielitaidottomia. Kiitos Esperia tästä.

Pitäiskö lähihoitajan tai sairaanhoitajan palkkaa nostaa jos työparina on hoiva-avustaja ja joutuu yksinään kantamaan vastuun asukkaista? Outoa jos palkka pysyy samana.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

‎13‎.‎3‎.‎2019 klo 22.08, Vieras: Palkka paremmaksi kirjoitti:

Pitäiskö lähihoitajan tai sairaanhoitajan palkkaa nostaa jos työparina on hoiva-avustaja ja joutuu yksinään kantamaan vastuun asukkaista? Outoa jos palkka pysyy samana.

Kielitaidottomia Esperillä suurin osa tummaihoisia työntekijöitä jotka ei puhu suomea vaan englannin kieltä

Eikä kyllä ole tietoa onko hoitajia yms.

Huono palkka  Esperillä

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

  • Lisää ajankohtaisia

    • American Nurses Credentialing Center (ANCC) on myöntänyt HUSin Syöpäkeskukselle merkittävän Magneettisairaala-tunnustuksen. Tämä tunnustus on merkki hoitotyön korkeasta laadusta, potilasturvallisuudesta ja hoitajien työtyytyväisyydestä. HUSin Syöpäkeskus on nyt Euroopan toinen ja Pohjoismaiden ensimmäinen sairaala, joka on saavuttanut tämän kunnianosoituksen.
      Magneettisairaala (Magnet Hospital®) on erinomaisen hoitotyön tunnustus ja tutkittuun tietoon perustuva hoitotyön laatujärjestelmä, josta hyötyvät potilaat, hoitohenkilöstö ja organisaatio. Tunnustus myönnetään neljäksi vuodeksi kerrallaan. Nimi Magneettisairaala kuvaa vetovoimaa, joka vetää puoleensa magneetin lailla potilaita laadukkaan hoidon ja hoitajia hyvän työpaikan vuoksi.
      – Magneettisairaala-tunnustus osoittaa, että hoitotyön laatu, potilastyytyväisyys ja hoitajien työtyytyväisyys on Syöpäkeskuksessa mitatusti erinomaista verrattuna kansalliseen ja kansainväliseen tasoon. Tunnustus on upea palkinto vuosien työstä, sanoo Syöpäkeskuksen johtava ylihoitaja Vuokko Kolhonen.
      Lue lisää...
    • Tehy tuo voimakkaasti esille huolensa hallituksen ehdottamista työrauhalainsäädännön muutoksista, jotka uhkaavat hoitajien ja muiden sote-alan työntekijöiden oikeutta poliittisiin mielenilmauksiin.
      Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kritisoi hallituksen toimia kylmiksi ja julmiksi, erityisesti naisvaltaisia aloja kohtaan. Esitykset asettaisivat ennennäkemättömiä rajoituksia poliittisille työtaisteluille, mikä on ristiriidassa kansainvälisten sopimusten kanssa. Tehy vaatii hallitusta kuulemaan työntekijöiden ääntä ja hylkäämään hätiköidyt lakimuutokset.
      Lisätietoja: Tehyn tiedote
      Lue lisää...
    • Valvira on myöntänyt ennätysmäärän uusia sosiaali- ja terveydenhuollon ammattioikeuksia vuonna 2023. Yhteensä viime vuonna myönnettiin 27 126 ammattioikeutta, mikä on 3 604 enemmän kuin vuonna 2022. Kasvu johtui pääasiassa hoitajien ammattioikeushakemusten lisääntymisestä. Erityisesti sairaanhoitajien ja lähihoitajien hakemuksia tuli edellisvuotta enemmän.
      Suomessa koulutetuille sairaanhoitajille myönnettiin 4 253 ammattioikeutta vuonna 2023, joka on 935 enemmän kuin vuonna 2022. Myös lähihoitajia rekisteröitiin ennätysmäärä, 8 358 kappaletta. Tämä on 1 335 enemmän kuin vuonna 2022.
      Kätilöiden ammattioikeuksia myönnettiin 182 kappaletta, kun vuonna 2022 lukumäärä oli 145. Myös terveydenhoitajien, röntgenhoitajien ja laboratoriohoitajien ammattioikeuksien määrä nousi edellisvuoteen verrattuna.
      Ulkomailla koulutettujen hoitajien osuus on edelleen pieni
      Toisessa EU- tai ETA-maassa koulutuksen suorittaneille sairaanhoitajille myönnettiin yhteensä 36 ammattioikeutta, kun vuonna 2022 lukumäärä oli 22. Myös EU- tai ETA-alueen ulkopuolella koulutuksen suorittaneiden sairaanhoitajien myönteisten ammattioikeuspäätösten lukumäärä nousi hieman. EU- tai ETA-alueen ulkopuolelta tulleita sairaanhoitajien ammattioikeushakemuksia kirjattiin vuoden aikana selvästi edellisvuotta enemmän, yhteensä 189, kun hakemuksia vuonna 2022 tuli 108. Ulkomailla kouluttautuneiden osuus terveydenhuollon alalle tulevasta uudesta hoitohenkilökunnasta on kokonaisuudessaan edelleen hyvin vähäinen. 
      Lisätietoja: Valviran tilastot
      Lue lisää...
    • Sosiaali- ja terveysministeriön tuoreen selvityksen mukaan kliinisesti erikoistuneiden sairaanhoitajien tarve kasvaa merkittävästi tulevina vuosina. Hyvinvointialueilla on arvioitu, että noin 40 prosentilla sairaanhoitajista pitäisi olla kliinisen hoitotyön erikoistumiskoulutus. Tämä tarkoittaa, että vuoteen 2028 mennessä tarvitaan noin 8 000 uutta erikoistunutta sairaanhoitajaa.
      Kliinisesti erikoistunut sairaanhoitaja on peruskoulutuksensa lisäksi hankkinut erikoistumiskoulutuksen ja työkokemuksen kautta erikoisosaamisen jollakin kansallisesti määritellyllä kliinisen hoitotyön erikoisalalla. Tämä pätevöittää heidät vaativiin asiantuntijatehtäviin potilas- ja asiakastyössä sekä erikoisalan kehittämiseen.
      Selvityksessä arvioitiin myös rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavien sairaanhoitajien koulutustarvetta. Tarve on yhteensä 763 uutta aloituspaikkaa vuoteen 2028 mennessä.
      Erikoisosaaminen varmistetaan korkeakouluyhteistyöllä
      Selvityksessä esitetään useita ehdotuksia, joilla erikoistuneen hoitohenkilöstön riittävyys voitaisiin turvata. 
      Kliininen erikoisosaaminen voidaan varmistaa suunnitelmallisella korkeakouluyhteistyöllä, johon osallistuvat hyvinvointi- ja yhteistyö- eli YTA-alueet. Lisäksi kliinisesti erikoistuneiden sairaanhoitajien määrällistä tarvetta ja osaamista on myös jatkossa ennakoitava ja ohjattava kansallisesti.
      Yhteistyöalueen kaikilla hyvinvointialueilla olisi otettava käyttöön yhtenäinen kliinisen hoitotyön osaamisen uramalli, jonka lähtökohtana ovat asiakkaiden ja potilaiden tarpeet.
      Sairaanhoitajan erikoistumiskoulutusten toteuttamiseksi tarvitaan valtion taloudellinen tuki. Koulutuksen täytyy olla valtakunnallisesti suunniteltu kokonaisuus sekä vastata hyvinvointi- ja yhteistyöalueiden tarpeita.
      Sosiaali- ja terveysministeriö teki kliinisen erikoisosaamisen tarvetta koskevan selvityksen yhteistyössä hyvinvointialueiden hoitotyön johdon kanssa. Selvitystyötä hyödynnetään muun muassa sairaanhoitajien jatkuvan ammatillisen kehittämisen tukena.
      Lue lisää...
    • Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite käynnistää yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön mahdollisten uudelleenorganisointien ja taloudellisen tilanteen vuoksi.
      Neuvottelut liittyvät Soite 2030 -ohjelman täytäntöönpanoon, jonka tavoitteena on parantaa palvelurakenteen tehokkuutta ja vastata palvelutarpeisiin. Henkilöstörakenteeseen ja työskentelytapoihin odotetaan muutoksia.  
      Neuvottelujen aikana on voimassa rajoitettu rekrytointikielto, mutta tietyt ammattiryhmät, kuten sosiaalityöntekijät ja lääkärit, ovat kiellon ulkopuolella.
      Tällä hetkellä lomautuksia ei ole suunnitteilla. 

      Lisätietoja hyvinvointialueen tiedotteessa.
      Lue lisää...
×
×
  • Luo uusi...