Kolme ensihoitajaa haastoi työnantajansa oikeuteen, koska se oli velvoittanut heitä oleilemaan varallaoloaikana työpaikalla maksamatta siitä kuitenkaan täyttä palkkaa. Oikeustaistelu kannatti, sillä ensihoitajat voittivat kanteensa Oulun käräjäoikeudessa. Asiasta kertoi Tehy verkkosivuillaan.
Ensihoitajien oli pysyttävä varallaoloaikana työpaikalla. Asioille ja kauppaan pääsi vain työparin kanssa työnantajan luvalla. Ensihoitajat olivat myös joutuneet siivoamaan ja täydentämään autoja varallaoloaikana. Oikeudessa todettiin, että koska työnantaja oli velvoittanut ensihoitajia pysymän varallaoloaikana työnantajan tiloissa, se oli luettava työajaksi. Northern One Oy:n (ent. Sairaankuljetus Haataja) ja Oulun Seudun Sairaankuljetus Oy:n tuomittiin maksamaan ensihoitajille palkkasaatavia yli 300 000 euroa korkoineen sekä työntekijöiden oikeudenkäyntikulut.
Tuomiot eivät ole vielä lainvoimaisia, koska asian käsittely saattaa jatkua hovioikeudessa.
Käräjäoikeuden totesi myös, että viimeaikaisissa varallaoloa koskevissa samankaltaisissa oikeustapauksissa on ollut kyse eri tilanteista, koska niissä työnantaja ei ollut rajoittanut työntekijöiden varallaoloajan käyttöä muutoin kuin valmiusajan perusteella. Nyt käsitellyssä tapauksessa ensihoitajien oli oltava työnantajan käytettävissä työpaikalla varallaoloaikana.
|
Recommended Comments
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now