Jump to content
MAINOS

AVI: Väkivallan uhkaan varauduttava myös päiväkodeissa ja kouluissa


Väkivallan uhkaa kokevat yhä useammat työssään. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on noussut esille, että väkivallan uhkaa koetaan useimmiten sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla, turvallisuustoimialalla, kaupan- sekä hotelli- ja ravintola-alalla, kuljetusalalla, tukipalveluissa kuten kiinteistönhoidossa sekä varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa, kertoo Lounais-Suomen aluehallintovirasto (AVI) tiedotteessaan.

Päiväkodeissa ja kouluissa yhä useampi on kokenut työssään väkivallan uhkaa. Useimmiten tilanne on liittynyt siihen, että lapsi on syystä tai toisesta käyttäytynyt hyvin aggressiivisesti. Lasten haasteellinen käytös ja moninaiset ongelmat johtavat ajoittain hyvinkin hankaliin tilanteisiin.

Kuinka paljon työntekijän tulee sitten sietää väkivaltaa työssään? On paljon ammatteja, joissa työskennellään läheisesti ihmisten kanssa. Työturvallisuuslain näkökulmasta on kuitenkin huomioitava, että väkivaltaa työssä ei tule sietää yhtään. On olemassa ammatteja, joihin liittyy ilmeinen väkivallan uhka. Työnantajan on tällöin huolehdittava, että työpaikalla on riittävät turvallisuusjärjestelyt, mahdollisuus hälyttää apua sekä menettelytapaohjeet uhkaaviin tilanteisiin.

Lainsäädännön tarkoituksena on suojella työntekijää väkivallalta. Työturvallisuuslaki edellyttää, että työntekijä voi työskennellä turvallisesti terveyttään menettämättä. Työsuojeluviranomainen haluaakin muistuttaa näin koulujen alkaessa, että väkivallan uhkaan tulee varautua myös päiväkodeissa ja kouluissa. Tehdyn riskienarvioinnin pohjalta tulee laatia menettelytapaohjeet uhkaavien tilanteiden varalle. On muistettava, että ohjeistuksen tulee olla riittävän konkreettinen ja työpaikan arkeen soveltuva. Esimerkiksi kouluissa väkivallan uhan hallitsemiseksi ei aina riitä ohje pitää ulko-ovet lukossa. Mikäli esimerkiksi jossain luokassa on aggressiivisesti käyttäytyvä oppilas, tarvitsee henkilökunta oman turvallisuutensa vuoksi toimintaohjeet, jos oppilas esimerkiksi heittää tuolin kohden. Jos lasten käytös on haasteena, on erittäin tärkeää, että työntekijät saavat myös riittävästi koulutusta haastavasti ja aggressiivisesti käyttäytyvän lapsen kohtaamiseen.

AVI:n mukaan työnantaja vastaa siitä, että väkivallan uhka on työpaikalla hallinnassa. Väkivallan uhan hallinta on haastavaa ja monen eri osatekijän summa. Työnantajan tulee yhdessä työntekijöiden kanssa pohtia keinoja väkivallan uhan hallintaan. Väkivallan uhan hallinta on myös tärkeä osa turvallisuusjohtamista ja on tärkeää, että esimiesasemassa olevien vastuut ja velvollisuudet on määritelty.

Lisätietoja väkivallan uhan hallinnasta työsuojeluhallinnon verkkopalvelussa Tyosuojelu.fi:
https://www.tyosuojelu.fi/tyoolot/vakivallan-uhka

Lähde: AVI

MAINOS

User Feedback

Recommended Comments

There are no comments to display.



Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

  • Lisää ajankohtaisia

    • Empatia-analytiikkayhtiö NayaDayan toteuttama tutkimus paljastaa suomalaisten hoitajien aikeet koronavirusrokotteen ottamista kohtaan. Tutkimuksen otoksesta (N=1001) seitsemän prosenttia oli hoitajia, sairaanhoitajia tai muita terveydenhuollon ammattilaisia. Yli puolet heistä (57 %) aikoo ottaa rokotteen, 14 % aikoo kieltäytyä, epävarmoja on 17 %. Loput 12 % on rokotteen jo saanut. Tutkimus toteutettiin tammikuussa.
      Covid-19-rokotuksen herättämät tunteet jakautuvat terveydenhuollossa: positiiviset ja negatiiviset tunteet ovat yhtä yleisiä (molempia 44 %). Yli joka kymmenes (11 %) ei koe tunteita lainkaan – tulos tarkoittaa merkityksettömyyttä.
      Yleisimmät tunteet rokotteen ottamista kohtaan terveydenhuollossa ovat pelko (33 %) ja helpotus (33 %). Suoran kysymyksen perusteella selvästi yli puolet (57 %) aikoo ottaa rokotteen, 14 prosenttia aikoo kieltäytyä, 12 prosenttia on jo ottanut rokotteen, ja 17 prosenttia ei osaa sanoa, miten aikoo toimia.

      Negatiivisia tunteita kokevista terveydenhuollon työntekijöistä noin joka kolmas ilmoittaa ottavansa rokotteen. Lähes kaksi kolmannesta heistä aikoo kieltäytyä tai ei tiedä, mitä aikoo tehdä.
      –  Pandemian hoitamisen kannalta on keskeistä, miten terveydenhuollon henkilöstö suhtautuu koronarokotteen ottamiseen. Negatiiviset tunteet, etenkin pelko, ovat tutkimuksemme mukaan yleisimpiä terveydenhuollossa kuin muiden kansalaisten keskuudessa. Tulos on ymmärrettävä, kun otetaan huomioon, että terveydenhuollon ammattilaiset joutuvat ottamaan nopeasti kehitetyn rokotteen ensimmäisinä. Myös ulkopuolinen paine ja omien vaikutusmahdollisuuksien puute voivat lisätä pelkoa, NayaDayan Timo Salomäki analysoi.
      Muiden kuin terveydenhuoltoalan ammattilaisten keskuudessa selvästi yli puolet (57 %) kokee koronavirusrokotteen ottamista kohtaan positiivisia tunteita. Yli neljänneksellä (27 %) rokotteen ottaminen herättää negatiivisia tunteita.
      Pelkoa rokotetta kohtaan voidaan torjua luottamuksella
      Tutkimusyhtiö korostaa, että vaikka suomalaisten keskuudessa rokotteen herättämät myönteiset tunteet ovat tällä hetkellä kielteisiä selvästi yleisempiä, negatiivisia kokemuksia ei pidä sivuuttaa. Jos koronavirusepidemia aiotaan taltuttaa rokotteiden avulla, ihmisten huoli on syytä kohdata, hyväksyä ja käsitellä. Pelosta ei päästä eroon sanomalla, ettei rokotetta tarvitse pelätä.
      – Kansalaiset tarvitsevat ristiriitaisten mielipiteiden keskellä tosiasioita. Se ei ole ongelma, tiedottaminen hoidetaan mielestäni Suomessa hyvin. Yksinään se ei kuitenkaan riitä, tieteelliset tai tilastolliset faktat eivät pure rittävän hyvin ihmisten tunteisiin ja käyttäytymisee, NayaDayan Timo Järvinen painottaa.
      Kyse on viime kädessä luottamuksesta.
      – Kansalaiset eivät voi itse vaikuttaa rokotteen turvallisuuteen, joten piikin ottaminen edellyttää luottamusta viranomaisiin. Jos luottamusta löytyy, koemme helpotusta ja otamme rokotteen mielellämme – jos ei, koemme pelkoa ja kieltäydymme tai otamme rokotteen vastentahtoisesti.
      Tutkimuksessa selvitettiin kaikkien suomalaisten suhtautumista rokotteeseen. Data kerättiin 20.-22.1.2021. Kokonaistuloksissa (otos/N=1001) keskimääräinen virhemarginaali on noin ±2,8 prosenttiyksikköä. Lue lisää tästä.
      Lue lisää...
    • Oululainen Kaija Rahkola on saanut Vuoden Lastenhoitajan tunnustuspalkinnon 45 vuoden mittaisesta työstään lasten ja perheiden parissa. Rahkola on tehnyt uransa aikana vaikuttavaa työtä niin päiväkodeissa, sairaalassa kuin perhetyössä – aina suurella sydämellä ja lämmöllä.
      Erityisesti hänet tunnetaan tuestaan tukea tarvitseville perheille, joissa on esimerkiksi neuropsykiatrisia haasteita tai puutteellisia tukiverkostoja. Rahkola on myös ohjannut vertaistuellisia ryhmiä ja toiminut aktiivisesti ammatillisten yhdistysten luottamustehtävissä.
      – Olen tehnyt työtä sydämellä ja lämmöllä 45 vuotta. Tämä tunnustus on suurin kiitos, jonka voin työstäni saada, Rahkola sanoo.
      Palkinnon myöntää Lastenhoitoalan Ammattilaiset ry. Lisätietoja.
      Lue lisää...
    • Helsingin poliisilaitos on aloittanut esiselvityksen ammattiliitto Tehyn tekemän tutkintapyynnön johdosta. Poliisi selvittää, onko työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesten toiminnassa syytä epäillä virkavelvollisuuksien rikkomista työlainsäädännön valmistelussa.
      Tehy jätti tutkintapyynnön, koska ministeriön virkamiesten toiminta suojelutyölainsäädännön valmistelussa oli järjestön mukaan poikkeuksellisen vakavaa ja harhaanjohtavaa.
      – Virheet ovat vakavia ja vaikuttavat paitsi kaikkiin Tehyn jäseniin, aivan kaikkiin kansalaisiin. Ja työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehet räikeästi harhaanjohtivat eduskuntaa, joka ei sen takia tiedä, mistä se edes on säätämässä. Tällainen toiminta ei kuulu suomalaiseen oikeusvaltioon, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen järjestön tiedotteessa.
      Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran, kun päätös esitutkinnan aloittamisesta on tehty.
       Jokainen tehyläinen voi halutessaan ilmoittautua mukaan rikosilmoitukseen osoitteessa tehy.fi/rikosilmoitus
      Lue lisää...
    • Tehy tavoittelee parhaillaan käynnissä olevalla julkisen sektorin neuvottelukierroksella palkallisen imetysvapaan kirjaamista työehtosopimukseen sekä lyhyempää työaikaa yötyötä tekeville hoitajille.
      Tehyn mukaan kaikille synnyttäneille on turvattava oikeus imettää lastaan työajalla.
      – Monet työnantajat antavat jo nyt työntekijöille palkallisen imetystauon, mutta sen ei pidä olla vain työnantajan hyvän tahdon varassa. Imetysoikeudesta pitää saada kirjaus työehtosopimukseen, Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen sanoo järjestön tiedotteessa.
      Suomessa ei toisin kuin Norjassa ole vielä ratifioitu Kansainvälisen työjärjestön ILO:n imetysoikeuden turvaavaa sopimusta. Tehy vaatii Suomelle Norjan mallin mukaista, vähintään tunnin palkallista imetystaukoa työpäivän aikana.
      Lyhyempi työaika yötyötä tekeville
      Tehy ja SuPer ovat lisäksi esittäneet työaikamääräysten uudistamista siten, että yötyötä tekevien hoitajien työaika lyhenee.
      – Kaikilla hoitajilla pitää olla oikeus vapaa-aikaan ja elämään. Lisäksi yötyön haitalliset vaikutukset terveydelle tulee huomioida työaikamääräyksissä. Lyhyempi työaika yötyötä tekeville on terveyden kannalta perusteltua ja jopa välttämätöntä. Näin on toimittu muissakin Pohjoismaissa ja tarvitsemme saman mallin Suomeen, toteaa Millariikka Rytkönen. 
      SOTE-alan nykyiset työehtosopimukset ovat voimassa 30.4.2025 asti, jonka jälkeen mahdollinen sopimukseton tila voisi johtaa myös työtaistelutoimiin.
      Lue lisää...
    • SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg on huolissaan lähihoitajien työttömyydestä. Väestön ikääntyminen on lisännyt kansalaisten hoidon tarvetta, mutta samalla sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia karsitaan merkittävästi, mikä heikentää palvelujen saatavuutta ja laatua.
      SuPer ei hyväksy säästötoimia, jotka vaarantavat kansalaisten perusoikeuksien toteutumisen. MTV Uutisten mukaan (12.2.) HUS Labissa ei jatketa 500 työntekijän määräaikaisia työsuhteita, ja nämä toimet kohdistuvat suoraan potilastyötä tekeviin.
      SuPerin mukaan sote-palveluiden säästötoimet heikentävät hoidon saatavuutta ja laatua, lisäävät työntekijöiden kuormitusta ja pahentavat hoitajapulaa tulevaisuudessa, kun hoitajat hakeutuvat muille aloille.
      Vaikka hoitajien työllisyys saattaisi parantua muutaman vuoden kuluttua, alan jo menettämät osaajat ovat siirtyneet muille sektoreille. Jo nyt kymmenet tuhannet sote-ammattilaiset ovat jättäneet alan, ja nykyiset toimet pahentavat tilannetta entisestään.
      Kasvavat työttömyysluvut eivät myöskään houkuttele uusia osaajia alalle.
      – Hoitoala on turvannut lähes varman työpaikan tähän asti, ja nyt moni pohtii uudelleen tulevaisuuden suunnitelmiaan, Inberg toteaa järjestön tiedotteessa.
      Lue lisää...
×
×
  • Create New...