Jump to content
MAINOS

AVI: Kätilövetoinen synnytyskoti ei ole mahdollinen


Hoitajat.net
 Jaa

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on saanut tiedustelun koskien luvan myöntämistä yksityiselle synnytyskodille, jossa synnytyksiä on tarkoitus hoitaa kätilövetoisesti. Aluehallintoviraston mukaan äidin ja syntyvän lapsen turvallisuus ovat ensisijalla harkittaessa luvan myöntämistä yksityiseen synnytyskotitoimintaan. Synnytyskotitoiminnassa on oltava tarvittava henkilöstö sekä asianmukaiset tilat, välineet ja laitteet hoitaa myös synnytyksen aikaiset akuutit hätätilat. Kätilö ei voi synnytyksen aikana olla yksin vastuussa synnyttäjän ja syntyvän lapsen terveydestä, toteaa Aluehallintovirasto tiedotteessaan.

Terveydenhuoltolain perusteella annetun kiireellisen hoidon asetuksen mukaan synnytyksiä hoitavassa sairaalassa pitää hoitaa vuosittain vähintään noin 1000 synnytystä. Asetuksessa säädetään myös muista synnytystoiminnan järjestämisen edellytyksistä, joihin kuuluvat välittömästi saatavilla oleva synnytys- ja anestesialääkäri sekä valmius hätä- ja kiireelliseen keisarileikkaukseen ja vastasyntyneen hoitoon. Suomessa yleisesti hyväksytty käsitys on, ettei henkilökunnan osaamisen taso hätätilanteiden varalta pysy riittävällä tasolla vähemmän synnytyksiä hoitavassa synnytysyksiköissä.

Vahinkotapahtumat synnytyksessä ovat mahdollisia, vaikka synnyttäjiksi olisi valikoitunut ns. matalan riskin synnyttäjiä. Akuutissa hätätilanteessa synnytysyksiköllä tulee olla riittävästi asiantuntemusta ja välineistöä synnytyksen hoitamiseen siten, ettei lapsen tai äidin terveys ja hyvinvointi vaarannu synnytyksessä.

Synnytysyksiköissä tulee kaikkina vuorokaudenaikoina olla paikalla synnytyslääkäri, leikkaustiimi hätäkeisarileikkauksia varten ja ympärivuorokautisesti päivystävä lastenlääkäri. Kätilö ei voi synnytyksen aikana olla yksin vastuussa synnyttäjän ja syntyvän lapsen terveydestä

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Tälläinen synnytyskoti olisi ä hieno vaihtoehto kotisynnytyksille,joiden määrä on noussut viime vuosina Minä olisin voinut valita tämän vaihtoehdon. Nyt olen valinnut synnyttää kaksi nuorimmasta kotona. Ja kyllä jokaisella on oikeus valita synnytyspaikkansa,kenenkään sitä moralisoimatta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tunti sitten, Vieras: Hoitaja kirjoitti:

Ja kyllä jokaisella on oikeus valita synnytyspaikkansa,kenenkään sitä moralisoimatta.

Kyllä silloin saa ja pitää moralisoida jos raskaana oleva nainen valitsee tieten tahtoen lapsen hengen vaarantavan synnytyspaikan (kuten esim. tässä: ( http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000123515.html ). Synnytyksessä tärkeintä on, että lapsi ja äiti jäävät henkiin. Kaikki muu on hifistelyä.

  • Tykkää 3
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Taitaa olla aika pieleen otsikoitu. Kyllä kai kätilö aivan mainiosti kelpaa omistamaan tai johtamaan synnytyslaitosta? Eikös se 'vetäminen' yleensä näissä yhteyksissä jotakin sellaista tarkoita? AVI vain edellyttää nuo tietyt lääkäri- ja leikkaussali- (+ -tiimi-)resurssit käyttöön. Siellä sitten vain olisivat rouvat lisensiaatit-erikoislääkärit Herra Kätilön alaisina.

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

14 tuntia sitten, -VF- kirjoitti:

Kyllä silloin saa ja pitää moralisoida jos raskaana oleva nainen valitsee tieten tahtoen lapsen hengen vaarantavan synnytyspaikan (kuten esim. tässä: ( http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000123515.html ). Synnytyksessä tärkeintä on, että lapsi ja äiti jäävät henkiin. Kaikki muu on hifistelyä.

Tässähän nimenomaan ei ollut kätilöitä tai muita ammattihenkilöitä paikalla eikä kyseessä ollut matalan riskin synnytys. Ei nyt sekoiteta suunniteltua ja suunnittelematonta kotisynnytystä keskenään. Tällaista synnytystä ei edes otettaisi synnytyskotiin hoidettavaksi.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kuitenkin laajojen ja laadukkaiden tutkimusten perusteella kotisynnytys sekä käyilöjohtoisessa ns. Birth center -tyylisessä yksikössä synnyttäminen on etenkin terveelle uudelleensynnyttäjälle (ja sile vastasyntyneelle) yhtä turvallista ellei turvallisempaakin kuin sairaalassa.

(https://www.nice.org.uk/news/article/midwife-led-units-safest-for-straightforward-births)

Myös WHO suosittaa, että äiti saisi vapaasti näistä vaihtoehdoista valita. Suomi leikkaa synnytyssairaaloista ja kieltää mahdollisuuden valinnanvapauteen. Olemme kohta synnytysten kehitysmaa. Sädekehää saamme kiillottaa medikalisoimalla ja käynnistämällä synnytyksiä, sitten kun ollaan ensin pilattu synnytys kaikella mahdollisella, voimme hienosti julistaa, kuinka pelastimme hengen, kun alun alkaenkin laitoimme sen riskiin turhin interventioin.

Tietenkin lääketieteelle on paikkansa ja henkiä pelastetaan joka päivä, mutta hyvin sujuneessa, terveen ihmisen raskaudessa harvoin siihen on tarveta. Aina voi siirtyä ajoissa sairaalaan, jos syytä on. Hätätilanteet melkein koskaan eivät tule aivan yllättäen, ne antavat pientä viitettä itsestään aiemmin, ja niiden huomioimisessa esim kotikätilöt ovat hakoja.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

30.6.2016 klo 17.57, -VF- kirjoitti:

Kyllä silloin saa ja pitää moralisoida jos raskaana oleva nainen valitsee tieten tahtoen lapsen hengen vaarantavan synnytyspaikan (kuten esim. tässä: ( http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000123515.html ). Synnytyksessä tärkeintä on, että lapsi ja äiti jäävät henkiin. Kaikki muu on hifistelyä.

Huomaa, ettei VF ole koskaan itse synnyttänyt. Jokainen nainen muistaa synnytyksensä ikuisesti. Se voi joko voimaannuttaa suuresti, tai jättää pahat traumat. Hallinnan ja kuulluksi tulemisen tunne on tässä suuressa roolissa. Eipä PTSD ole myöskään täysin ennenkuulumatonta rajun synnytyksen jälkeen.

 

Ei, kaikki muu ei ole hifistelyä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

2 tuntia sitten, Vieras: Kätilö kirjoitti:

Suomi leikkaa synnytyssairaaloista ja kieltää mahdollisuuden valinnanvapauteen. Olemme kohta synnytysten kehitysmaa.

Eihän kukaan kai kieltänyt valinnanvapautta, mutta AVI totesi, että paikalla pitää olla riittävä osaaminen ja välineistö erilaisten hätätilanteiden hoitoon. Mun mielestä se olis paljon huolestuttavampi kehityssuunta, jos synnytyksiä saisi liiketoimintana hoitaa kuka tahansa kotidoula magneettikivineen.

  • Tykkää 2
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

2.7.2016 klo 07.40, Vieras: Kätilö kirjoitti:

Huomaa, ettei VF ole koskaan itse synnyttänyt. Jokainen nainen muistaa synnytyksensä ikuisesti. Se voi joko voimaannuttaa suuresti, tai jättää pahat traumat. Hallinnan ja kuulluksi tulemisen tunne on tässä suuressa roolissa. Eipä PTSD ole myöskään täysin ennenkuulumatonta rajun synnytyksen jälkeen.

 

Ei, kaikki muu ei ole hifistelyä.

Ihme itkua taas. Voimaantumisella, hallinan ja kuulluksi tulemisen tunteella ja muistamisella ei tee paskaakaan jos lapsi tai äiti kuolee synnytyksessä. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...