Attendo kierrättää hoivakotiympäristöön suunniteltua robottia hoivakodeissaan lokakuun ajan eri puolilla Suomea. Kokeilujakson aikana testataan, miten robotti soveltuu hoivakotiin. Lady Lydiaksi nimetyn robotin toiminnallisuuksiin kuuluu muun muassa keppijumpan ohjausta menneiden aikojen ja nykymusiikin tahtiin, jutustelua sekä muita toimintoja.
Hoivarobottien yleistymisestä on puhuttu jo yli vuosikymmenen ajan, ja aina on oletettu, että muutaman vuoden päästä hoivarobotit ovat laajemmassa käytössä. Näin ei ole käynyt siksi, että hoivan kilpailutustavat eivät kannusta innovaatioiden käyttöönottoon. Jos asiakas tai hänen omainen ei itse saa valita parasta hoivakotia ja kunta valitsee palveluntarjoajan vain hinnan perusteella, ei yrityksien kannata ottaa käyttöön uusinta teknologiaa. Tämä hidastaa vanhustenhuollon laadun parantamista.
Robotisaatio ei korvaa, vaan täydentää ihmistä hoivatyön tekijänä. Se vapauttaa ihmistyöaikaa toistuvista, rutiininomaisista töistä.
- Haluamme olla edelläkävijä hoivatyön tulevaisuuden näkijänä ja tekijänä ja haluamme hyödyntää uusinta teknologiaa. Lydia ei korvaa hoiva-alan ammattilaisten työtä vaan tavoitteena on aktivoida ja ilahduttaa ikäihmisiä, sanoo laatu- ja kehitysjohtaja Paula Pohto-Kapiainen.
|
Recommended Comments
There are no comments to display.
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now