A-klinikkasäätiön palveluyksiköissä toteutettiin asiakastyytyväisyyskysely maaliskuussa 2015. Kyselyyn vastasi 37 % palveluissa tutkimusjaksolla asioineista, yhteensä 1600 ihmistä, jotka edustavat hyvin säätiön asiakaskuntaa. Asiakkaiden tyytyväisyys saamaansa päihdepalveluun kokonaisuutena oli 4,1 asteikolla 1 (heikko) - 5 (kiitettävä). Puolet asiakkaista arvioi palvelun kokonaisuutena hyväksi ja kolmasosa kiitettäväksi.
A-klinikkasäätiön asiakkailla on hyvin monenlaisia psykososiaalisia vaikeuksia. Yli kolmannes (35 %) kyselyyn vastanneista ilmoitti asioinnilleen useamman kuin yhden syyn. Syyt liittyivät alkoholin tai muiden päihteiden ongelmalliseen käyttöön tai muihin riippuvuuksiin, kuten rahapelaamiseen.
Mielenterveyssyiden vuoksi A-klinikkasäätiön palveluihin oli hakeutunut 18 % asiakkaista. Heidän elämäntilanteensa oli lähtökohtaisesti vaikeampi kuin muilla, mutta he olivat yhtä tyytyväisiä saamaansa palveluun kuin päihdeasiakkaat.
– Päihde- ja mielenterveysongelmat kulkevat usein käsi kädessä ja me hoidamme ihmistä kokonaisuutena. Asiakkaamme kohtaavat elämässään ennakkoasenteita muutenkin riittämiin, sanoo A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki.
A-klinikkasäätiön asiakkaat arvioivat elämäntilanteensa vastaushetkellä huomattavasti paremmaksi kuin ennen hoitojaksonsa alkamista: elämäntilanteen arvion keskiarvo ennen hoitojakson alkua oli välttävä 2,1, mutta vastaushetkellä tyydyttävä 3,5. Suurimmaksi elämäntilanteen muutoksen parempaan arvioivat naiset sekä nuorisoasemien ja korvaushoidon asiakkaat.
– Päihteettömyyden tavoittelun rinnalla tärkeää on asiakkaan hyvinvoinnin lisääntyminen. Kuntoutumisen tie on pitkä ja tavoitteet asetetaan yksilöllisesti. Kun ihminen kokee elämänsä kohentuneen, se lisää hoitoon sitoutumista ja vähentää syrjäytymisalttiutta ja sairastelua. Nämä ovat juuri niitä asioita, joista niin yksilö kuin yhteiskuntakin hyötyvät, muistuttaa Kaarlo Simojoki.
|
Recommended Comments
There are no comments to display.
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now