Jump to content
MAINOS

"Äiti asutko sä vielä kotona? Oot aina töissä"


Ottakaa hätähuutomme todesta ja tarttukaa ongelmiin nyt, ennen kuin on liian myöhäistä, kirjoittaa anonyymi hoitaja.

Suljen 5-vuotiaan lapsen syliini, silitän hiuksia hellästi. Taistelen kyyneliä vastaan miettiessäni, miten pystyn lapselle sanomaan, että tänäkin iltana isi lukee iltasadun ja peittelee nukkumaan. Ja että aamulla äiti on vielä matkalla töistä kotiin, kun on lähdettävä päiväkotiin. Lapsen pettynyt katse ja painunut pää ovat kamalinta, mitä tiedän.

Päiväunet ennen yövuoroa. Levotonta pyörimistä. Pitäisi pystyä rauhoittumaan, kun siihen on nyt järjestetty tilaisuus. Mitenhän se kolmoshuoneen potilas voi? Onkohan ne saaneet sijaisen sairastuneelle yökkökaverille? Onkohan osasto taas tupaten täynnä?

Töissä Mirja kertoo, että lähtee opiskelemaan toista alaa sopimuksensa loputtua. On kuulemma hänkin väsynyt, uupumuksen partaalla. Samaa ovat sanoneet Heikki, Anna ja Paula.

Paikoin eläköityvä Marjatta hymähtää, ja kannustaa nuorempaa kollegaansa pakenemaan alalta, kun vielä voi. Marjatta on kolmas eläköityjä osastollani vuoden sisään.

Raportin lukeminen jää kesken, koska iltavuorolainen alkaa oksentaa ja lähteekin pian kotiin. Jospa yöllä olisi aikaa lukea. Toivottavasti ei ole tarttuvaa.

Silitän elämää nähnyttä, kylmenevää poskea. Saattelen lähtijän, toivotan hyvää matkaa. Avaan potilashuoneen ikkunan, jotta "ei jää kummittelemaan." Lähtijän kasvot ovat levolliset, viimeinkin hän on saanut rauhan.

Exitus-setit ovat loppuneet. Lähtijä peitetään lakanalla, johon vain vaivoin mahtuvat 3 taitosta symboloimaan isää, poikaa ja pyhää henkeä. Led-kynttilä valaisee hämärän huoneen pöytää, kukkia vainajan rinnan päälle ei säästösyistä ole laittaa.

Suljen oven perässäni. Väsyneelle omaishoitaja-puolisolle ilmoitetaan vasta aamulla.

Kävelen rivakasti 10-huoneeseen, vaikka tämä on jo seitsemäs hoitajakutsu huoneesta lyhyen ajan sisään. Tälläkin kertaa olen ystävällinen ja pyrin luomaan turvaa sota-aikaan kadonneelle muistisairaalle. Silitän, hyräilen. Kaikki on hyvin, olette turvassa täällä sairaalassa.

Neloshuoneeseen täytyisi viedä lisää kipulääkettä, mutta kasissa on vaikea hengenahdistuskohtaus. Rintakipuakin on, menee reagoimattomaksi. Siirtyy teholle.

Kakkoshuoneen potilas on korvista varpaisiin asti ulosteessa. Selkääni vihlaisee, kun kääntelemme kahdestaan koko sängyn levyistä vuodepotilasta. Potilas on pahoillaan aiheuttamastaan vaivasta, mutta kiitollinen kun puolen tunnin kuluttua saa jatkaa uniaan puhtaana.

Ranteeseeni tartutaan kipeästi. Älä jätä minua yksin, pelottaa olla vieraassa paikassa. Syöpädiagnoosi, kuolemantuomio. Hätä omasta tilasta.

Ai niin, se neloshuoneen kipulääke.

Valitettavasti en voi purkaa lääkärin asettamaa nesterajoitusta, sillä se pahentaisi sydämesi vajaatoimintaa.

Olen ammattitaidon, huora, lääkärin pikku apulainen. Ammattitaidoton paska.  Onnistun vain vaivoin väistämään ohi lentävän vesilasin, mutta työpaitani kastuu roiskeista.

Kolme kertaa lämmitetty, kesken jäänyt ruoka. Neljättä kertaa en enää viitsi. Kaadan itselleni kupin kahvia. Vielä viisi tuntia. Otan kahvin kanssa särkylääkettä, kofeiini tehostaa parasetamolin vaikutusta. Päänsärystä on tullut uusi normaali.

Yhden päivän vapaa menee toipuessa, unenomaisessa horroksessa. Olen liian väsynyt nukkuakseni. Pyykkivuori kasvaa, lapsen synttäritkin pitäisi järjestää huomiselle. Anoppi soitteli, ettei ole näkynyt viime aikoina. Töistä soitetaan, pääsenkö mitenkään iltavuoroon. Vatsatauti jyllää osastolla.

Onneksi voin vedota lastenhoidollisiin syihin.

Herätyskellon läpitunkeva pirinä herättää minut horroksestani. Ei vielä, en jaksa! Purskahdan lohduttamaan itkuun, johon myös mieheni herää. Jokin raastaa minua syvältä ja tuntuu, etten saa henkeä. Mieheni vetää minut kainaloonsa ja yrittää saada minua rauhoittumaan. Minä itken, enkä enää tiedä miten lopettaa. Jokin sisälläni on särkynyt.

Työterveyshuollon lääkäri on ymmärtäväinen. Hän pyytää saada nähdä työvuorolistani, jota sitten päivittelee. Hän kuuntelee, kysyy tarkentavia kysymyksiä ja sitten taas kuuntelee.

Sinä urhea pieni ihminen, nyt sinun ei enää tarvitse venyä ja jaksaa. Kirjoitan sinulle sairaslomaa ja reseptin nukahtamislääkkeeseen, jotta pääset lepäämään. Kärsit univajeesta ja kroonistuneesta päänsärystä.

En voi. En pysty tuottamaan pettymystä töissä, ajamaan osastoa entistäkin tukalampaan tilanteeseen. Mitä työkaveritkin ajattelevat, esimiehestä puhumattakaan! Mistä tilalleni saadaan sijainen? Ei mistään.

Nostan katseeni, lääkärin silmät katsovat minua määrätietoisen päättäväisesti. Ymmärrän, että joku toinen on nyt päättänyt puolestani, minun ei tarvitse enää jaksaa. Itken lisää, tällä kertaa kiitollisuutta ja helpotusta.

Vuorokauden kuluttua tästä hetkestä olen tehnyt päätökseni.

Viiden viikon kuluttua astelen työpaikan kahvihuoneesta pukukaapille. Olen ilmeetön ja tyhjä, kuin unessa. Pukuhuone nro 15. Ovi aukeaa tutusti kirahtaen, jonkun olisi pitänyt rasvata saranat jo aikoja sitten. Pukukaappi, toinen vasemmalta. Avaan sen, viimeistä kertaa. Kaapin oven sisäpuolelta minua katsovat lapseni nauravaiset silmät. Onnellinen rakastunut hääpari 10 vuotta sitten, sekä perheemme karvalapsi tonttuasussaan. Revin kuvat irti, joku seuraava ripustakoon omansa.

Hetken kuluttua kaappi on tyhjä. Katson sitä hetken ja muistot vuosien varrelta tulvivat pintaan. Voi, miten paljon olenkaan näiden vuosien aikana nähnyt! Miten täynnä tarmoa ja paloa olin, kun ensimmäistä kertaa tämän kaapin oven avasin ja ripustin vaatteeni säntillisesti henkareihin. Miten varma olinkaan, että tämä on työ, jossa viihdyn eläkeikään saakka! Miten päättäväinen silloin olinkaan, että pystyn omalla toiminnallani tuomaan muutoksia ja parannuksia hoitoalalle. Niin nuori ja naiivi. Niin palavan intohimoisesti työhönsä suhtautuva nuori aikuinen.

Hymähdän, ja pieni hymyntapainen käväisee kasvoillani.

Suljen oven tietäen, etten tule sitä enää koskaan avaamaan. Minun tehtäväni tällä alalla on nyt täytetty.

-----------------------------------------------

Tämä oli tarina eräästä loppuun palaneesta hoitajasta. Vain yhdestä, pisarasta meressä. Näitä tarinoita on lukemattomia ja tulee jatkossakin olemaan. Näitä tarinoita ei haluta kuulla tai lukea, mutta ne ovat muuttumassa hoitoalan todellisuudeksi.

Minä en enää jaksanut jäädä odottamaan parempia aikoja. En enää jaksanut luottaa, että asiat muuttuvat - toivottavasti sinä, nuori kollegani, jaksat.

Sinulle, päättäjä: tämä on todellisuutta hoitoalalla ja liian monen hoitajan arkipäivää. Ottakaa hätähuutomme todesta ja tarttukaa ongelmiin nyt, ennen kuin on liian myöhäistä.

Anonyymi hoitaja

MAINOS

User Feedback

Recommended Comments

There are no comments to display.



Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

  • Lisää ajankohtaisia

    • Olen sairaanhoitaja, ja olen huolissani. En vain omasta työstäni, vaan koko ammattikuntamme oikeuksista. Viime aikoina on tapahtunut jotain, mikä ei voi jäädä huomiotta: hallitus on valmistellut lakia, joka antaisi työnantajille oikeuden murtaa työtaistelut hätätyön varjolla. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että meidät voitaisiin pakottaa töihin, vaikka olisimme laillisessa lakossa. Törkeää.
      Tehy on tehnyt rikosilmoituksen työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehistä, koska epäillään, että lain valmistelussa on rikottu virkavelvollisuuksia. Lakia on valmisteltu suljettujen ovien takana, ilman kolmikantaa ja vaikutusarvioita, ja eduskuntaa on johdettu harhaan. Tämä ei ole hyväksyttävää oikeusvaltiossa.
      Liity mukaan – minäkin tein niin!
      Olen antanut nimeni Tehyn rikosilmoituksen tueksi, koska uskon, että meidän on puolustettava oikeuksiamme. Työtaisteluoikeus on perusoikeus, ja sen kaventaminen ilman asianmukaista valmistelua on vakava asia. Meidän on näytettävä, että emme hyväksy tällaista toimintaa.
      Jos olet Tehyn jäsen, voit liittyä mukaan rikosilmoitukseen kirjautumalla Tehyn verkkosivuille ja täyttämällä lomakkeen. Jokainen nimi vahvistaa viestiä emme hyväksy työtaisteluoikeuden kaventamista ilman oikeudenmukaista prosessia.
      Näytetään, että hoitajat eivät jää hiljaisiksi, kun oikeuksiamme uhataan. ✊
      Lisätietoja ja mahdollisuus liittyä mukaan: tehy.fi/rikosilmoitus
      Lue lisää...
    • Luin aamulla Helsingin Sanomien haastattelun Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkösestä, ja rehellisesti sanottuna pöyristyin. Hallituksen esitys suojelutyölainsäädännöstä ei ole mitään muuta kuin räikeä hyökkäys hoitajia vastaan. Tämä orjalaki rikkoo törkeästi hoitajien oikeuksia ja vie Suomea taaksepäin tavalla, jota en olisi koskaan uskonut näkeväni pohjoisessa hyvinvointivaltiossa.
      Rytkönen on täysin oikeassa. Nyt on aika herätä.
      Jos tämä laki menee läpi, työnantajilla olisi oikeus määrätä hoitajia töihin työtaisteluiden aikana ilman heidän suostumustaan. Ei ylimääräistä palkallista hyvitystä, ei aitoja neuvottelumahdollisuuksia, vain pakkotyötä, jossa työtaisteluoikeus poljetaan maanrakoon. Miten tämä voi olla mahdollista vuonna 2025 Suomessa?
      Hoitajat eivät ole orjia. Meillä on oikeus valita, milloin ja missä työskentelemme. Meillä on oikeus vaatia parempia työoloja ilman, että valtiovalta tulee ja murskaa viimeisetkin mahdollisuutemme vaikuttaa asioihin.
      Hallitus, perääntykää ennen kuin on liian myöhäistä
      Petteri Orpon hallitus on tekemässä valtavan virheen. Tämä laki ei ole vain epäoikeudenmukainen, vaan se myös pahentaa hoitajapulaa. Jos hoitajat menettävät työtaisteluoikeutensa ja joutuvat pakkotyöhön, kuka haluaa enää jäädä alalle? En minä ainakaan.
      On selvää, että hallituksen on vedettävä tämä laki takaisin ja kuunneltava meitä hoitoalan ammattilaisia. Jos näin ei tapahdu, seuraukset tulevat olemaan kauaskantoiset. Hoitajat ovat jo pitkään joutuneet taistelemaan oikeuksiensa puolesta, ja me taistelemme jatkossakin.
      – Tuntematon sairaanhoitaja
      Lue lisää...
    • Naistenpäivänä haluan pysähtyä ja kohdistaa katseeni meihin; sinuun, minuun, meihin kaikkiin, jotka teemme hoitotyötä. Me olemme niitä, jotka seisovat potilaiden rinnalla, pidämme kädestä, kun pelko ottaa vallan, ja taistelemme väsymystä vastaan, jotta toinen saa vielä yhden mahdollisuuden elämään.
      Hoitajan työ on vaativaa. Se on pitkiä vuoroja, nopeita päätöksiä, tauottomia hetkiä ja jatkuvaa sopeutumista odottamattomiin tilanteisiin. Se on myös lämpöä, rohkaisua ja yhteistyötä. Sinä olet se, joka kuuntelee, tukee ja tuo turvaa, vaikka kiire painaa päälle. Sinä olet se, joka huomaa pienetkin muutokset potilaan voinnissa ja toimii sen mukaan.
      Tänään, naistenpäivänä, haluan kiittää sinua. Kiittää siitä, että teet työsi niin hyvin, että potilas voi tuntea olonsa turvalliseksi. Kiittää siitä, että pidät huolta muista, vaikka oma jaksaminenkin on joskus koetuksella. Kiittää siitä, että olet osa tätä ammattilaisten joukkoa, jossa jokainen tukee toistaan.
      Sinä olet arvokas, työssäsi ja ihmisenä. Hoitajat eivät vain huolehdi potilaista, vaan myös toisistaan. Pidetään huolta siitä, että arvostamme myös itseämme ja toisiamme. Ei vain tänään, vaan jokaisena päivänä.
      Hyvää naistenpäivää, upea kollega. 💙
      – Teho-osaston hoitaja, yksi teistä
      Lue lisää...
    • Kello soi liian aikaisin. Keho on raskas, ja väsymys roikkuu harteilla kuin märkä peitto. Silti nouset, koska joku odottaa. Potilas, kollega, järjestelmä, joka ei pysähdy, vaikka sinä hajoaisit.
      Päivä alkaa tutulla kaavalla. Hymyilet, vaikka et jaksaisi. Kysyt vointia, vaikka omat voimasi ovat lopussa jo ennen ensimmäistä kahvitaukoa, jos siihen edes ehdit. Venyminen on arkea. Tätä työtä tehdään sydämellä, eikö niin? Mutta entä kun sydänkin alkaa väsyä?
      Mitä tapahtuu, kun mikään ei enää riitä? Kun annat kaiken, mutta silti pyydetään lisää, vielä yksi vuoro, vielä yksi tehtävä. Sinä annat, koska niin sinut on opetettu tekemään. Peität uupumuksesi, mutta se näkyy muualla. Kotona, ystävyyssuhteissa, hiljaisissa hetkissä, joissa huomaat, ettei voimia enää ole.
      Syyllisyys hiipii mukaan: ”Pitäisikö minun jaksaa enemmän?” Ei pitäisi. Uupumus ei ole heikkoutta. Se on merkki siitä, että olet antanut enemmän kuin kenenkään pitäisi. Sinulla on lupa olla väsynyt, eikä se tee sinusta huonompaa hoitajaa. Se tekee sinusta ihmisen.
      Ehkä et voi muuttaa kaikkea ympärilläsi juuri nyt. Et voi lyhentää vuoroja tai taikoa lisää tekijöitä. Mutta voit antaa itsellesi luvan hengittää, edes hetkeksi. Yksi syvä hengenveto ennen seuraavaa potilasta. Yksi hetki, jolloin ajattelet: ”Minäkin olen tärkeä.”
      Sinä et ole kone. Et pelkkä resurssi. Olet ihminen, joka antaa enemmän kuin moni koskaan huomaa. Ja juuri siksi sinun suurin vahvuutesi voi olla hetki, jolloin uskallat pysähtyä.
      Sinä riität. Myös silloin, kun et jaksa olla vahva.
      Ja se on enemmän kuin tarpeeksi.
      – Tuntematon sairaanhoitaja
      Lue lisää...
    • Tehyn tuore selvitys nostaa esiin karun todellisuuden: hyvinvointialueiden hoitajat kamppailevat uupumuksen, kiireen ja henkilöstövajeen kanssa. Olen itse sairaanhoitajana nähnyt tämän muutoksen läheltä, ja voin vain vahvistaa kyselyn tulokset. Työ on muuttunut raskaammaksi, ja huoli potilasturvallisuudesta kasvaa päivä päivältä.
      Työtaakka kasvaa, mutta resursseja ei tule lisää
      Kun hyvinvointialueet käynnistyivät vuoden 2023 alussa, moni hoitaja odotti muutoksen tuovan selkeyttä ja parempia resursseja. Todellisuus on ollut päinvastainen. 71 % Tehyn kyselyyn vastanneista kokee toiminnan sujuvuuden heikentyneen, ja lähes puolet kokee työnsä mielekkyyden vähentyneen.
      Tämä on helppo uskoa. Tunnen itsekkin yhä useammin riittämättömyyden tunnetta. Kiire on jatkuvaa, ja hallinnolliset velvoitteet vievät yhä enemmän aikaa pois varsinaisesta hoitotyöstä.
      Uupumus ajaa hoitajia pois alalta
      Yksi kyselyn hälyttävimmistä luvuista liittyy työssä jaksamiseen. Vain 28 % hoitajista uskoo jaksavansa työuransa loppuun asti, ja nuorten kohdalla tilanne on vielä synkempi: vain 12 % alle 30-vuotiaista uskoo pysyvänsä alalla. Tämä on pelottava suunta, sillä ilman uusia hoitajia sote-palvelut eivät yksinkertaisesti pyöri. Moni kollega on jo vaihtanut alaa tai harkitsee sitä vakavasti. Itsekin olen käynyt tämän keskustelun mielessäni useammin kuin kerran.
      Potilasturvallisuus on vaarassa
      Suurin huolenaihe ei ole vain meidän hoitajien jaksaminen, vaan myös potilaiden turvallisuus. Kun kiire lisääntyy ja henkilökuntaa on liian vähän, virheiden riski kasvaa. Tehyn kyselyn mukaan 78 % vastaajista kokee palveluiden saatavuuden heikentyneen ja 66 % laadun laskeneen. Mielestäni tämä on suoraan seurausta siitä, että hoitajilla ei ole aikaa tehdä työtään niin hyvin kuin haluaisivat.
      Mitä nyt pitäisi tehdä?
      Hallituksen ajamat säästötoimet ja määräaikaisuuksien heikennykset eivät ole ratkaisu, päinvastoin, ne voivat pahentaa tilannetta entisestään. Tarvitsemme lisää resursseja, enemmän hoitajia ja ennen kaikkea työrauhaa. Hoitotyö ei ole vain kuluerä budjetissa, vaan investointi kansalaisten terveyteen ja hyvinvointiin.
      Hoitajana haluan uskoa, että tilanne voi vielä muuttua paremmaksi. Mutta se ei tapahdu itsestään. Päättäjien on kuunneltava meitä kentällä työskenteleviä ja tehtävä päätöksiä, jotka turvaavat sekä hoitajien jaksamisen että potilaiden oikeuden laadukkaaseen hoitoon.
      – Tuntematon sairaanhoitaja

      ---
      Tehy teetti selvityksen syksyllä 2024 hyvinvointialueilla työskentelevien tehyläisten parissa. Selvityksen toteutti Aula Research Oy. Kyselytutkimuksen otos kerättiin sähköisesti 19.9.–22.10.2024. Kyselyyn vastasi yhteensä 5 157 tehyläistä, ja otanta oli 19 999. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 26 %. 
      Lue lisää...
×
×
  • Create New...