Lääkintälottien kokemukset hoitotyöstä toisessa maailmansodassa

Koulutuksella sekä aikaisemmilla kokemuksilla oli merkitystä siihen, miten lääkintälotat kokivat paikoin jopa traumaattiset hoitotilanteet Suomen sodissa vuosina 1939–45. Asiaa väitöskirjassaan tutkineen terveystieteiden maisterin Minna Elomaa-Krapun mukaan lääkintälottien kohtaamien kauheuksien ennakointi oli vaikeaa. Oman haasteensa sota-ajan hoitotyölle toi muun muassa miehinen ympäristö.

Suomen osalta toisen maailmansodan loppumisesta tuli 27. huhtikuuta kuluneeksi 70 vuotta. Kotirintamalla ja sota-alueilla työskenteli tuhansia lääkintälottia koulutettuina tai kouluttamattomina. Kokemuksia sota-ajan hoitotyöstä on saatavilla erittäin vähän sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Tämä johtuu osaltaan traumaattisista kokemuksista ja vaikeudesta puhua niistä. Lääkintälottia on myös pakotettu vaikenemaan ja jopa salaamaan lottana toimiminen.

- Lääkintälottien velvollisuuden tunto ja vahva kutsumus hoitotyöhön joutuivat sota-aikana koetukselle. Haasteellisia työtehtäviä olivat esimerkiksi vakavasti haavoittuneiden ja kuolevien hoito sekä päihdeongelmaisten ja mieleltään sairastuneiden kohtaaminen. Nämä kokemukset aiheuttivat lääkintälotille eräänlaisen tunnekuorman, jota ei saanut näyttää silloin eikä sodan jälkeen, Elomaa-Krapu kertoo.

Globaalit konfliktit ovat osoittaneet, että sodan tai katastrofien tunnekokemuksiin kohdistuvat tutkimukset ovat äärimmäisen tärkeitä selvitettäessä, miten pahuus aiheuttaa ihmisille kärsimystä. Koettu tapahtuma ja siihen liittyvät tunteet heijastuvat vuosikymmeniksi eteenpäin aina seuraaviin sukupolviin saakka.

- Tutkijoiden mukaan kansainväliset konfliktit syntyvät erilaisista tunteista kuten pelosta ja vihasta. Tästä johtuen juuri kokemusten tutkimisella on suuri merkitys ymmärtääksemme, viisastuaksemme ja kokeaksemme empatiaa kärsiviä kohtaan, Elomaa-Krapu sanoo.

Aistimuisti kokemuskertomusten jäsentäjänä

Lääkintälotat tekivät perushoidon lisäksi itsenäisesti myös vaativia sairaanhoidollisia toimenpiteitä. Sodan kauheuksien kohtaamiseen valmistautuminen oli kuitenkin vaikeaa, jopa mahdotonta. Potilaina oli paitsi sotilaita niin myös evakuoituja ja lapsia.

Traumaattisia ja eettisesti vaativia hoitokokemuksia oli kaikissa komennuspaikoissa. Kokemukset olivat yhteydessä lääkintälottien saaman koulutuksen pituuteen ja määrään, opetettuihin asioihin sekä aikaisempiin hoidollisiin kokemuksiin.

- Voimakkaita ja jopa traumaattisia kokemuskertomuksia kerrottiin erilaisten aistihavaintojen kautta, kuten näkö-, kuulo-, tunto- ja hajuaisteja kuvaamalla. Kertomuksissa korostuivat erilaiset esineet, aika, värit ja ihmiset sekä tarkat kuvaukset esimerkiksi paikoista. Nimitän tätä aistimuistiksi, Elomaa-Krapu sanoo.

Elomaa-Krapun tutkimus tuo esille myös naisena olemisen merkityksen maskuliinisessa ympäristössä. Työympäristön miehinen ja naisellinen hoitokulttuuri ajautuivat välillä ristiriitaan, ja lääkintälotat joutuivat tasapainoilemaan hyvän ja pahan välillä.

- Lääkintälotat näkivät hoitotyössään moraalisesti epäilyttäviä asioita kuten vihollisvankien epäeettistä kohtelua ja päihteiden väärinkäyttöä, mikä aiheutti joissakin lääkintälotissa ahdistusta, Elomaa-Krapu sanoo.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata lääkintälottien kokemuksia saamastaan koulutuksesta ja heidän toteuttamastaan hoitotyöstä Suomen sotien aikana vuosina 1939–1945. Tutkimus on hoitotieteellinen muistitietotutkimus, ja siihen haastateltiin 16 lääkintälottana toiminutta henkilöä.

http://tampub.uta.fi/handle/10024/96990

Kuva: SA-kuva