AinoMarja kirjoitti 04.11.2010 - klo:17:49
AinoMarja kirjoitteli paljon tarinaa osaston pikku-Hitleristä
Noissa aina ihmetyttää työnantajan välinpitämättömyys ja sinisilmäisyys. Todellisuudessa pikkuhitlerien olemassaolo ei ole työnantajan etu, ei millään mittarilla, ei tehokkuudella, ei imagolla, ei työvoiman saatavuudella, ei taloudellisella. Lyhytnäköisesti pikkuhitlerin toiminta voi näennäisesti tuottaa tehoa, mutta kovasti kyllä epäilen tehokkuutta ja taloudellisuutta pitkällä aikavälillä.
Suoraan sanoenhan paljon on työnantajia, jotka ovat aika sokeita todellisen työhyvinvoinnin, tuottavuuden ja osaamisen kanssa. He haluavat nähdä asiat oman kokemusmaailmansa ja vanhoillisen maailman mukaan, jossa nokkimisjärjestykset olivat voimakkaat ja tehokkuutta mitattiin täysin mielikuviin perustuvin menetelmin. Olisi mainita nimeltä yksi organisaatio, jossa kaksi alempaa tasoa tekee järkyttävää jälkeä, mutta sitten se ylempi, laajempia kokonaisuuksia koordinoiva taso on aika kuutamolla siitä, missä oikeasti mennään. Ja tämä on lukuisista eri tason lähteistä koottu systemaattinen näkemys. Toisin sanoen, 1800-luvun opeilla mennään, johto elää joko sitä maailmaa tai antaa alemman tason manipuloida itseään. 2000-luvun tuottavuusteorioista moisessa ei ole jälkeäkään.
Joskus ihan mietin sellaistakin, että ihmismielihän välillä hakee sitä tukea ja hyvää palautetta, se manipulointi ja kehon värittyneen alueen nuoleminen vahvistaa maailmankuvaa. Kun alemman tason henkilöt ovat vielä niitä omia rekrytointeja, niin voi olla vaikeaa tunnustaa, että rekrytointi oli väärä tai että ruohonjuuritasolla - missä se konkreettinen tekevä työ ihan oikeasti tapahtuu - olisi laajojakin ongelmia, jotka vaikuttavat kenties voimakkaastikin työn laatuun, todelliseen tuottavuuteen ja työhyvinvointiin. Ja jos rekrytoitu alaisesimies on pikkuhitler, niin itse myös mietin, että kukahan moisen rekrytoinnin on tehnyt? Miksi pikkuhitler tuntuu niin hyvältä valinnalta? Ei kai pikkuhitlerin valitsija edusta samaa aatemaailmaa? Jolloin on vielä vaikeampaa isommalla pomolla ymmärtää, että pikkuhitler onkin väärä valinta ja itse asiassa tekee valtavaa tuhoa työpaikalla.
Ala ja veronmaksajat, työnantajat, potilaat, työntekijät ja esimiehet maksavat todellisuudessa valtavaa hintaa siitä, että kymmeniä tuhansia hoitajia ei jää alalle tai suuntaa sieltä pois. Yksi keskeinen syy on - johtaminen. Vaikka alalla vaaditaan paljon ihmissuhdeosaamista, välillä tuntuu, että sitä todellisuudessa ei paljoa löydy. Johtaminen ja työnteko perustuu muuhun kuin todelliseen sosiaaliseen osaamiseen, oikeisiin ihmissuhde- ja johtamistaitoihin. Mielikuvista ja oletuksista on enemmän kyse. Tällaiset kuviot, joissa narsistinen henkilö janoaa valtaa ja pystyy erittäin taitavasti esittämään omalle pomolleen kaikenlaista, ovat vain mitätön osa suurempaa pahoinvoinnin kokonaisuutta. Mutta tällaiset esimerkitkin saattavat auttaa joskus näkemään asioiden lävitse, ja keräämään todellista tietoa työpaikan eri tasoilta. Sekä vihdoin luomaan ihan oikeaa työhyvinvointia, tehokkuutta ja tulosta. Sen verran moni moderni tuottavuusteoria kuitenkin lepää sen todellisen motivaation, hyvän olon ja työhyvinvoinnin pohjalle.
Eräs "böömiläiskorpraali" pyörinee haudassaan loukkaantuneena moisesta rinnastuksesta. Adolf Schicklgruber (myöh. Hitler) kun edes hänkään ei tainnut kohdella lähialaisiaan moisella tavalla - ennen lopun lähestymistä. No, siinähän onkin oiva rinnastus, kun lähijohtaminen menee Hitlerin loppuhetkien tasolle ts. huutamiseksi sun muuksi ylikävelemiseksi, niin kyllähän se pikkuhitlerin Kolmannen valtakunnan loppu on lähellä. Paitsi ehkä suomalaisessa hoivakulttuurimaailmassa, jossa ei valitettavasti ole liittouneita niittaamassa nestepäätä houruilemasta.
Pöllö jää edelleen odottamaan, koska suomalainen hoitomaailman johtaminen siirtyisi vihdoin useamman vuosikymmenen eteenpäin. Ei tätä näin voi jatkaa, tilastojen mukaan tuottavuus on kovaa maailman kärkeä, kun selkänahasta revitään paljon, mutta kriisiytymisestä puhutaan. Onhan noita skenaarioita, miten sitten käy, mitä jälkien korjaaminen tai samalle tasolle pääsy tulee maksamaan, mutta tällaisia kustannuksiapa ei tässä maassa osata laskea. Eikä johtamis- ja talouskulttuuri moista oikein aina edes käsitäkään. Moinen ekonomia on vasta rantautumassa hiljalleen näille kulmille, mutta meillä ei ole varaa odottaa vuosikymmeniä, jos vuosiakaan, että ajattelutapa muuttuu laajemmaksi ja pitkäjänteisemmäksi.
4
