Työ Päivystyksessä/Ensiavussa

[jnnu]

Nää jututhan on varmaan aika sairaala/paikkakohtasia, mut millanen on lähihoitajan työkuva teidän yksiköissänne? Ens vuodelle aukeis mahdollisesti harjottelupaikka Päivystykseen, ni mitä kaikkee olis tärkeä hallita? Opiskelijahan tietysti menee oppimaan työpaikalle, mut olis mukava valmistautua jo kunnolla etukäteen tähän ;D

Muutenkin kiinnostais tietää et millasta luonnetta työ tälläisessä akuutissa yksikössä vaatii lähihoitajalta?

[Julma]

Nää jututhan on varmaan aika sairaala/paikkakohtasia, mut millanen on lähihoitajan työkuva teidän yksiköissänne? Ens vuodelle aukeis mahdollisesti harjottelupaikka Päivystykseen, ni mitä kaikkee olis tärkeä hallita? Opiskelijahan tietysti menee oppimaan työpaikalle, mut olis mukava valmistautua jo kunnolla etukäteen tähän :)

Muutenkin kiinnostais tietää et millasta luonnetta työ tälläisessä akuutissa yksikössä vaatii lähihoitajalta?

Akuuttien oireiden tunnistaminen ja toiminta niiden pohjalta (pieni ja helppo kokonaisuus ;D )

Jos ihan toimenpiteitä avaa vähän niin syytä on osata:

- ottaa ekg ja tulkita vähintään sinus, vf, vt, asy ja pea. Isompikaan ekg:n tuntemus ei ole haitaksi ja ainakin itseä kiinnostaa tuo sydänkäppyrä voimakkaasti niin sitä on kiva opetellakin.

- aloittaa kirkas infuusio

- rr, sokerit, hemoglobiini, spo2, hengitysäänet, pulssin palpointi (rad, car, fem), lämmön mittaus, pika-crp jne. Noi oppii nopeesti siinä työn toimessa, pl. hengitys- ja sydänäänten kuuntelut on vaativan tason toimenpiteitä, muttei mikään estä noviisiakaan treenaamasta.

- jossain paikoissa lh:t ottaa verinäytteitä mutta siihen koulutetaan erikseen pakostakin koska se ei kuulu koulun opetuksiin

- hapenanto ja cpap

- immobilisaatiosta on hyvä tietää ainakin vähän

- jos osaa tehdä jonkinlaista neurologista tutkimusta niin on plussaa

- pieni anatomian ja fysiologian ymmärrys ei ole pahitteeksi..ainakin se antaa lisää mielenkiintoa kun voi pohtia niiden tekemiensä toimenpiteiden vaikutuksia laajemmalti..joskin lääkäri paljon määrää että mitä tehdään

Paljon pisteitä oon ite saanu saku- ja polijaksoilla ihan sillä että oon ollut kiinnostunut aiheesta, kysellyt paljon, koittanut itse tehdä mahdollisimman paljon ja ainakin yrittänyt ymmärtää jollain tasolla asiaa.

EDIT: Tuli vielä mieleen kirjavinkkinä; Ensihoidosta päivystyspoliklinikalle (Aalto, Castren ym.)

Luonteesta on sanottu että on hyvä olla tallella ikuisen oppimisen halu sekä sellainen tietynlainen rauhallisuus.

[Iipi]

Hoidon tarpeen arvio ja potilaan ohjaaminen. Molemmat puhelimessa ja livenä. Hoitosuunnitelman tekeminen. Perhelähtöinen hoitotyö, eli niiden kotijoukkojen ainainen huomioiminen. Jne. jne. korulauseita eettisestä potilaan voimavaralähtöisestä hoitotyöstä.

[Kerde]

Hoidon tarpeen arvio ja potilaan ohjaaminen.

Tää on se laajin kokonaisuus minkä hallitseminen vaatii eniten. EKG:n ottamiset ja kaikki hoitotoimenpiteet opit kyllä harjoittelussa nopeasti. Triage alkaa kyllä olla pienissäkin kaupungeissa jo kova sana, siihen kannattaa tutustua jo ton hoidon tarpeen arvionkin takia, vaikkei joka paikassa triagesta pidetä kiinni kynsin ja hampain.

[Johni]

Meillä ei ole töissä ollenkaan lähihoitajia tässä päivystyksessä.

[Keep the faith]

Rapsataidot varmaan, niin lekurille, osastoille kuin muuhunkin jatkohoitoon, siis livenä tai luurissa.

Ja pieni vinkki: kun se yt-mummo 87v on kolmatta kertaa polilla viikon sisään, me ei silti osastolla tunneta sitä yhtään. Vaikka ne kaksi edell. kertaa on käännytetty kotio ja nyt se pyelonefriitiksi sitten menikin.

Samaten me ei olla pikakirjoittajia eli se polin kiire ei tarvi tarttua omaan puhenopeuteen rapsan yhteydessä. Mummo ei liiku yhtään sen nopeammin jatkoon, vaikka kuin yrittäis sylkeä rapsaa *hevetillisellä-kiireellä-sinne-luuriin-että-sais-mummon-osastolle-virumaan*

Tämä viim. ei koske kaikkia, tietenkään. Mutta voi pojat välillä sitä hengästyneisyyttä siellä luurissa... >:D

[Kerde]

Ja tänään tuli mieleen, että kannattaa ihan tosissaan miettiä sitä hoidon tarpeen arvioinnin vastuujuttua.

Että tietää, ettei se sun vastuu päätyy siihen, että lääkäri käy hönkii sun korvaas, että "mä en tollasia hoida", niin se ei tarkoita sitä, että sä voit luottaa lääkärin arvioon, vaan ihan oikeasti pitää tehdä laaja haastattelu, jos aikoo käännyttää potilaan hoito-ohjeilla kotiin. Mulle kävi noin tänään ja tiesin jo itekin, että läpeensä turha tapaus (potilas ja sen monivuotinen vaiva), mutta jos jotain sattuukin (asiathan voi muuttua oven ulkopuolella, vaikka potilaat kuvittelee, että käynti ta:lla tekee jotenkin autuaaksi ja antaa jonkin parin päivän suojan pahuudelle) niin sulla täytyy olla laaja kirjaaminen ja laaja haastattelu, että oma perse on turvattuna. Ei riitä, että sanoo, että lääkäri sanoi ettei hoida. (Kuullut pari sanaa, jotka ei vielä välttämättä kerro mitään. Joskus se YDIN ei tule esille kahdella lauseella.) Tässä se ydin oli kyllä tullu selville jo ajat sitten, mutta tuli nyt mieleen...

Ja vastuujutuista vielä se, että kaikki lääkemääräykset paperille. Ärsyttää itteänikin, kun en osaa aina kiireessä vaatia sitä, mutta nää vastuukysymykset on tärkeitä.

Ja kolmas vastuujuttu, jos et tiedä, niin KYSYT. Mäkin kysyn aina lääkäriltä jo sellaisiakin mitkä on lähinnä lääkärikohtaisia erilaisia toimintatapoja, koska potilasvalituksiahan sataa kuin lunta tänä talvena... ja sun pitää osata vastata mikset päästäny lääkärin vo:lle hakemaan ab:ja jännetupintulehdukseen. Yks potilas siis väitti, että oli ihan ab:t joltain lääkäriltä tuolla saanut. Ja mä sitten arvasin, että meillä voi olla sellainen lääkäri joka määrää ihan mitä vaan tehdäkseen potilaat tyytyväiseksi. Sellainen lääkäri ei kuitenkaan päivystänyt ja kävin turvaamassa selustani ovenraosta "sähän et oo lääkäri joka määrää ab:n jännetupintulehdukseen?" Eli siis joskus joutuu vastoin omaa parempaa tietämystään varmistaa selustaansa kaikella tyhmällä kyselylläkin.

Kaiken muun oppii tekemällä. Nämäkin, mutta usein ne oppii sitten myös kantapään kautta, jos ei oo riittävästi tietämystä omista rajoistaan.

[Janne]

Ei tämän alan hommat mitään rakettitiedettä ole, vaikeimmistakin jutuista selviää kysymällä, joko työkavereilta, tai sitten pitkätakeilta.

[Hippocampus]

Ei tämän alan hommat mitään rakettitiedettä ole, vaikeimmistakin jutuista selviää kysymällä, joko työkavereilta, tai sitten pitkätakeilta.

Ei oo rakettitiedettä, ei. Mutta silti kaikista meistä ei ole siihen.

[Lääkärihoitaja]

Ja vastuujutuista vielä se, että kaikki lääkemääräykset paperille. Ärsyttää itteänikin, kun en osaa aina kiireessä vaatia sitä, mutta nää vastuukysymykset on tärkeitä.

Anteeksi OT, mutta mites kun konsultoit kotipäivystäjää? Mietin vaan yhtä unenpöpperöistä anea joka puhui mitä sattui puhelimeen...

[Iipi]

Nukkuuhan ne tohtorit pienissä päivystyksissäkin. Ja ei aina kyytimiehetkään täysillä käy, kun olet ollut oikein väsynyt ja mennyt ajoissa nukkumaan ja sitten kolmen jälkeen pamahtaa kyyti. Siinä on potilas ja omaiset ihmeissään, kun kolmatta kertaa varmentaa jotain juttua.

[carony]

Moikka!

Kumpaa suosittelisitte harjoittelupaikaksi akuuttityöstä kiinnostuneelle sh/th-opiskelijalle, terveyskeskuksen päivystystä vai eapkl/päivystyspkl:aa? Kummasta saattaisin saada enemmän kokemusta? Kertokaa toki omiakin kokemuksia! :)

[Satu]

Päikkäpolia ehdottomasti, siellä saat kokemusta akuuttihommista. Yhteispäivystys olis tietysti paras vaihtoehto kun siellä olis kumpikin, sekä perusterveydenhuollon päivystys ja esh :)

[carony]

Ok! Kiitos neuvosta :) Onko muuten 4 viikkoa aivan liian lyhyt aika siihen, että saisi edes jonkinlaisen kuvan työstä ppkl:lla? Typerät eu-direktiivit (lue: ja vielä typerämpi pakollinen neuvolaharjoittelu 6vkoa!) kun rajaa noiden harjoittelujaksojen pituutta melkoisesti. Ainahan olisi tietty mahis mennä tekemään viimeinen syventävä jakso sinne, mutta olisi kiva tutustua etukäteen ja tunnustella olisko se vihdoin ja viimein se mun juttu! :)

[Julma]

4 viikkoa on ihan passeli aika siihen että saat kuvan siitä mitä siellä tehdään, mistä potilaat tulee, mihin ne sieltä ajautuvat ja millainen ammattiryhmien työnjako ja miten se käytännössä toteutuu yms yms. Se on tosin varmaa että 4 viikon jälkeen ei vielä _osaa_ työtä, mutta sillä saa pohjan mistä sitten alkaa sitä työtä opiskelemaan, joko palkalla tai sitten muilla harjoittelujaksolla. Mulla oli tk-päivystyksessä huikea 3 viikon jakso ja täytyy myöntää että lyhyeksi jäi, mutta kyllä suurin piirtein tietää nyt ekalla rivilla mainitut asiat. Rehellisesti voin myöntää ettei minusta olisi työskentelemään itsenäisesti polilla. Varsinkin hoito-ohjeiden antaminen ja puhelimessa tehtävä hoidon tarpeen arviointi on erittäin hankalaa.

Neuvolajaksoa en itse pitäisi kovinkaan typeränä, lapsipotilaita on suht harvoin ja kaikki kokemus niiden kanssa toimimisesta selvää plussaa. Lisäksi varmaan yhtä sun toista mielenkiintoista tulee vastaan vaikka se nyt ei tunnukkaan kivalta, mene avoimin mielin katsomaan mitä siellä on tarjottavaa :) Tietty ei sille mitään voi jos ei yhtään kiinnosta, kyllä sitä itsekin on naama irvessä menty yhteen jos toiseenkin harjoitteluun.

[holbs]

Rehellisesti voin myöntää ettei minusta olisi työskentelemään itsenäisesti polilla. Varsinkin hoito-ohjeiden antaminen ja puhelimessa tehtävä hoidon tarpeen arviointi on erittäin hankalaa.

Itsekin olin vikan perusharjoittelun tk-päivystyksessä. Ja koin asian samalla tavalla, hoidon tarpeen arviointi ja hoito-ohjeiden anto puhelimitse olivat erittäin haastavia osa-alueita. Mutta silti se oli ehkä yks parhaista harjoitteluista ikinä =) Kyllä päivystysluontoinen työ on iha ykköskamaa! (syventävinä vois mennä sit esh-päivystykseen 8))

[dino]

Rehellisesti voin myöntää ettei minusta olisi työskentelemään itsenäisesti polilla. Varsinkin hoito-ohjeiden antaminen ja puhelimessa tehtävä hoidon tarpeen arviointi on erittäin hankalaa.

Itsekin olin vikan perusharjoittelun tk-päivystyksessä. Ja koin asian samalla tavalla, hoidon tarpeen arviointi ja hoito-ohjeiden anto puhelimitse olivat erittäin haastavia osa-alueita.

Puhelinneuvonta on yksi haastavimmista osa-alueista (perus)terveydenhuollosta, yksi pieni arviointivirhe ja se saattaa pahimmassa tapauksessa maksaa potilaan hengen.. Näin tietysti on monessa muussakin terveydenhuoltoalan työssä riski olemassa, puhelinneuvonnassa vaan ollaan täysin potilaan kertoman varassa ilman mittaustuloksia ja fyysisen tutkimisen mahdollisuutta. Kokemus ja mahdollisuus vanhemman kollegan konsultointiin on se joka loppujen lopuksi opettaa, molempien herrojen (Julma ja Holbs) kommentit, itsetuntemus ja HTA:n vaativuuden ymmärtäminen kertoo sen että resursseja loistaviksi ammattilaisiksi tässäkin lajissa löytyy hyvinkin paljon.